Uutiset

Kuka olisi uskonut?

Meidät vietiin kädestä pitäen ”kaksikerroksiseen tiilitaloon”. Se oli ”piilossa korkean pensasaidan takana”. Naapurissa ”sälekaihtimet olivat alhaalla”. Huisin jännää!

Ovessa oli – kuten aika monissa tavallisissa taloissa – messinkinen nimikilpi. Oven avasi mies. Hänen nimensä oli Gerdt. Armas Gerdt.

Miksi Armas G. päästi Hesarin Kuukausiliitteen ja meidät ventovieraat tunkeutumaan kotiinsa, plaraamaan perhealbumia?

Kiusattuja pitäisi auttaa ajoissa. Mutta uppoaako sanoma? Vielä eilen iltapäivälehti kyseli ”luovasti” psykologeilta oliko Petri oikeasti masentunut. (”Yllättäen” psykologit eivät osanneet vastata.)

Haastattelun ja kirjareferaattien piiloteemaa voisi kutsua Tavallisuuden Harhaksi. Mehän ollaan ihan tavallinen perhe, ei meillä voi sattua mitään epätavallista… Väärin! Tiedättehän tarinan: Ei olisi Matti Virtasesta uskonut, niin kiltti mies aina…

Länsimainen viihde on tahkonnut miljardeja tyyppiasetelmalla: tavalliset ihmiset joutuvat äkkiä pahan ryöpytykseen. Ja viihdettä Myyrmannin jälkikirjoitukset ovat, joskin Gerdtille vilpitöntä totuuden hakemista.

Tieto ja viihde eivät ole loogisessa ristiriidassa. Tietoa voi ja tuleekin välittää viihdyttävästi. Mutta mitä tietoa meille välitti isä-Gerdtin haastattelu?

Että hänellä on ollut helvetilliset kaksi vuotta, yllätys yllätys, ja ettei hän usko poikansa tehneen sitä tahallaan. Ja että hän ilmoitti itse pojastaan poliisille. Siinä kaikki.

Kaikki muu on tirkistelyä. Haluamme jotain, joka ei kuulu meille. Vain koska valtava tragedia tapahtui? Vaadimme oikeutta, mutta mitä oikeutta juuri meillä on sitä vaatia?

Petri Gerdt eli tietämättämme, sitäkö emme voi antaa hänelle anteeksi? Hänen kuolemastaan emme ikinä saa lopullista totuutta tietää, siksikö vaadimme tietää kaiken hänen elämästään?

Hesarinkin juttu loi retorisin kikoin yleistystä yhteiskunnastamme, kai kollektiivisen surun lumelääkkeeksi. Työlleen omistautunut perusinsinööri rakentelee paperikoneita samaan aikaan kuin poikansa pommeja.

Tämäkö muka Suomi?

Oikeasti merkittävää uutta tietoa ei tästä tapauksesta ole saatavissa. Kaikelle ei kerta kaikkiaan ole syytä. Ei maailma ole tv-sarja eikä elämä dekkari, jossa ongelmat lopussa selviävät ja päästään tyytyväisinä tutimaan.

Tavallisuuden harha takaa paljastuu, ettei kukaan ole tavallinen. Jotkut ovat vain vähemmän epätavallisia kuin toiset.

Jos kiellät tavallisuutesi, saatat kieltää ongelmasi. Tavallisuus on sitä, että ongelmia on ihan kaikilla – ei sitä, että tavallinen suomalainen on tavallisen ongelmaton.

Kop, kop! Avatkaa, rouva Gerdt! Miksi Teillä ei ole mitään sanottavaa? Ettekö Te järkyttynyt? Mitä mieltä olette puolisonne haastattelusta ja kirjasta? Miksi annatte hänen yksin ruoskia itseään pojan kasvatuksesta?

Avatkaa! Ettekö Te tiedä keitä me olemme? Me olemme ihan tavallisia suomalaisia. Me olemme Yleisö.