Uutiset

Kuka vain ei kelpaa sivariksi: joka vuosi satoja miehiä vapautetaan työpalvelusta – Siviilipalvelusjohtaja Mikko Reijonen on lajinsa ainoa koko maailmassa

Kymmenen vuotta Lapinjärven siviilipalveluskeskusta johtanut Mikko Reijonen on itsekin entinen sivari. Hänen mukaansa palvelus on arkipäiväistynyt, eikä ole enää suuri kannanotto. Tänä päivänä karkeasti noin puolet siviilipalveluksessa olevista aloittaa ensin asevelvollisena. Vakaumuksen lippua pidetään silti korkealla.
Mikko Reijosen mukaan sivariksi tulevat ovat entistä enemmän tulevaisuussuuntautuneita. Yhteiskunnassa sivareita on näkyvillä paikoilla. Kuva: Joel Maisalmi
Mikko Reijosen mukaan sivariksi tulevat ovat entistä enemmän tulevaisuussuuntautuneita. Yhteiskunnassa sivareita on näkyvillä paikoilla. Kuva: Joel Maisalmi

Itäuusmaalaisen peltomaiseman keskellä Lapinjärven Ingermaninkylässä sijaitsee idyllinen Sjökullan kartanoalue, johon kuuluu useita rakennuksia. Porvoon ja Kouvolan välimaastoon sijoittuvaa siviilipalveluskeskusta onkin kutsuttu kunnaksi kunnan sisällä. Täällä on terveyspalvelut, ruokala ja hakevoimala...

Kymmenen vuotta Lapinjärven siviilipalveluskeskusta johtanut Mikko Reijonen on itsekin entinen sivari. Hänen mukaansa palvelus on arkipäiväistynyt, eikä ole enää suuri kannanotto. Tänä päivänä karkeasti noin puolet siviilipalveluksessa olevista aloittaa ensin asevelvollisena. Vakaumuksen lippua pidetään silti korkealla.

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Kanta-Hämeen kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 3kk digiä 19 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään