Uutiset

Kukapollinimeni?

Minulta kysyttiin kuluneella viikolla, olenko mahdollisesti ollut mukana Dannyn kiertueella vuonna 1996. Torvea soittamassa?

Imartelevaa uskoa minua musiikillisesti lahjakkaaksi, mutta en ollut. Valitettavasti.

Hämmentävästä kysymyksestä intoutuneena guugletin itseni. Siis naputtelin Google-hakukoneeseen nimeni ja nappasin enteriä.

– Hankkeen tavoitteena oli löytää globaali ratkaisu. Valinnassa keskeisessä asemassa olivat käyttäjän mahdollisuudet tuottaa nopeasti ja joustavasti monipuolisia yhteenvetoja eri tarkastelunäkökulmista, Minna Kurki kertoo.

Teknisesti ilmeisen älykäs ja lahjakas ihminen. Upeaa.

Dannyn kiertueen trumpetisti löytyy ilmeisesti Hyvinkään musiikkiopistosta. Musiikillisesti ja pedagogisesti lahjakas kaima! Hauskaa!

Yhdellä kokonimikaimalla on tiibetinspanielin ja shetlanninpaimenkoiran pentu Aatu. Olen kateellinen. Ihana karvaturri!

Viime marraskuussa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä valitsi Sinapin kurssikeskuksen hoitajaksi kaimani. Häntä pidettiin tehtävään parhaiten soveltuvana.

Olemme myös tehneet itseämme tunnetuiksi Asturiassa Espanjassa, jossa eräs kaima opiskeli lukuvuonna 2001-2002. Tohmajärvellä taas yksi meistä on tänä syksynä mennyt kahdeksannelle luokalle.

Ei hassummin.

Kovin yleinen rotu me emme ole, me siivekkäät Wilhelmiinat. Puhelintiedustelusta löytyy yhdeksäntoista kaimaa. Uteliaisuus pyörii jo täysillä tehoilla.

Millaisia he ovat? Millaisessa maailmassa elävät toiset minät? Kutiavatko he? Kuivuuko heidän ihonsa pakkasella? Tekeekö banaani heidän hampaisiinsa ällöttävän kalvon? Ovatko he tyytyväisiä pääministeri Matti Vanhaseen?

Monellako torkulla he heräävät? Mikä on heidän kantansa täytekeksien syöntijärjestykseen?

Entä ovatko he koskaan huomanneet, että meitä on muitakin?

Ja kuinka he saivat nimensä?

Niin paljon tietoa, niin vähän tietoa!

Minä tahdon tutustua! Mitäpä jos soittaisin? Ottaisin puhelimen käteen ja näppäilisin numeron. Hei vaan minä, Minna Kurki täällä. Onks paha paikka?

Ihan niin kuin ikinä uskaltaisin. Oikea kosketus minään on liian vaikeaa.

He saattavat vihata minua, pitää minua hulluna tai tunkeilevana. Tai tunkeilevana hulluna. Tarvitaan nimettömien paratiisi: internet.

Sieltä, bittitodellisuudesta, löytyy jo muun muassa Markku-kerho. Koulukavereitakin voi netissä etsiä, mutta entä kokonimikaimat? Missä me voimme tavata? Missä viipyy www.kokonimikaimat.net? Tai www.jatkaveimunnimen.fi? Tai kaikkiminnatonkauniitajaalykkaita.net.

Meidän täytyy ehdottomasti yhdistyä. Ajatelkaa niitä mahdollisuuksia!

Millaista hämminkiä esimerkiksi Matti Virtasten kerhon kesäretki Tallinnaan aiheuttaisi.

– Ulla, meiltä on varannut hytin 450 Matti Virtasta.

Tai nimenhuuto Maija Virtasten bussiretkellä Tuurin kyläkauppaan.

Onhan kaikki kyydissä?

Minna Kurki

Kirjoittaja on Hämeen Sanomien toimittaja.

minna.kurki@hameensanomat.fi

Päivän lehti

29.5.2020