Kolumnit Uutiset

Kulmala on hellittämättömin hämeenlinnalainen

Vuosina 1997-1999 Hämeenlinnan torin kunnostamiseksi tehtiin 20000 hikistä työtuntia. Torin pintaan upotettiin 451000 noppakiveä, 88000 nupukiveä ja 32000 kenttäkiveä. Käykää vaikka laskemassa, pitääkö tuolloinen lehtitieto paikkansa.

Veikkaan, että torin kivet jäävät kääntämättä eli torinaluspysäköinti rakentamatta.

Mielipiteeni on tukevasti ehkä. Kun kaikki pyörii yhden asian ympärillä, seuraa suojeleva passiivisuusreaktio.

Ei se tori tietysti mikään maailmanperintökohde ole. Kaivakaa pois, jos sitoutuneet maksajat ovat tiedossa, mutta älkää sitten äimistelkö, jos käyttäjiä ei löydykään. Minä ainakin avaran taivaan alle syntyneenä ihmisenä kammoan kaiken maailman parkkiluolia.

Hämeen Sanomien verkkopalvelun äänestyksessä alle kaksi kymmenestä kannatti toriparkkia ja yli kahdeksan kymmenestä vastusti. Vastustus on juuri nyt ajan hengen mukaisesti vetävämpi vaihtoehto.

Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään vastustamisesta vastustamisen vuoksi. Joukossa on aidosti perusteltua huolta siitä, mikä on kaupungissa tärkeintä. Sitä kannattaisi päättäjien kuunnella vaalien jälkeenkin, vaikka mandaatti taskussa onkin. Kaikille autoilu joka paikkaan ei nyt vain ole keskeisintä inhimillisen toiminnan aluetta.

Kaupungin uudet ja toimivat pysäköintilaitokset on kuin sanattomalla sotamiesneuvoston päätöksellä jätetty vajaakäyttöön, ei kuitenkaan täysin tyhjiksi, kuten aina välillä kuulee puhuttavan. – Eikö niitä kuvitellussa laajuudessa tarvitakaan? Aika tekee tehtävänsä, mutta sehän kuluu Hämeessä tunnetusti muuta maata hitaammin.

Ennen kaikkea autoilijaa on paha pakottaa mihinkään muuhun kuin veronmaksuun.

Autoilijat ovat sellaisia pieniä piruja, jotka näkevät tavattomasti vaivaa pysäköidäkseen jonnekin ilmaiseksi. Tuo sarvipäinen ominaisuus on niin syvällä, ettei se kerralla lähde maaseutukaupungista. Se ei näköjään mene autokansan jakeluun, että pysäköintipaikka on aina jonkun maksama ja palvelu siinä missä kahvi ja pulla.

Puuttuu enää, että ilmaista pysäköintiä vaativat legioonat oikeasti järjestäytyisivät kansanliikkeeksi. Sitä pelkoa ei kuitenkaan ole, koska periaatteisiin kuuluu sekin, että kukin kaasuttaa omia polkujaan. Se on osa autoiluun liittyvää vapauden kuvitelmaa.

Vaihtoehtoisesti autoilijat hakemalla hakevat sitä lähintä parkkiruutua, vaikka sadan tai parinsadan metrin päässä olisi mainiosti tilaa. Ilmeisesti happimyrkytyksen pelko ajaa ihmiset epätoivoon, vaikka kävely oikeasti tekisi monelle terää.

Hämeenlinnan Pysäköinti oy:n toimitusjohtajan Jarmo Kulmalan eli yhden miehen synniksi pysäköinnin kummallisuuksia ei voi panna. Kulmala on takuuvarmasti työn ja toimen mies. Hänelle kuuluisi vuoden hellittämättömin hämeenlinnalainen -palkinto, jos sellainen myönnettäisiin.

rauno.lahti@hameensanomat.fi

Päivän lehti

8.4.2020