Uutiset

Kulta jäi kotiseuralle

Tikkaurheilun 125 tikan SM-kilpailut sunnuntaina järjestänyt Lammin Tikka sai juhlia suomenmestaruutta, kun seuran moninkertainen kultamitalisti Liisa Hautaniemi oli naisten sarjan ykkönen. Hautaniemi voitti uransa 19. suomenmestaruuden tuloksella 1023. Tuhannen pisteen rajan rikkoivat myös kakkoseksi tullut Ilmajoen Tikkakerhon Tuula Savioja (1012) ja Jämsän Seudun Tikan Erja Kuituniemi (1003).

– Suomen mestaruuden voittaminen seuran kotikunnassa on aina parasta, myönsi Lahdessa asuva Hautaniemi.

Hautaniemi ei itse ollut täysin tyytyväinen omaan tulokseensa. Hänen ennätyksensä 1081 on myös Suomen ennätys. Viiden tikan keskiarvona sunnuntain voittotulos nimittäin 40,92. Jokainen voi omaan mökkitauluunsa kokeilla, kuinka monta kertaa saa peräkkäin yli 40 pistettä. Vai onnistuuko se kertaakaan.

Hautaniemelle kisaa edeltävä viikko oli vaikea.

– En ole oikein päässyt valmistautumaan. Viisi päivää sitten oli surullinen tapahtuma, kun veljeni kuoli. Ajattelin kuitenkin lähteä kilpailemaan hänen kunniakseen, ja nyt kävi näin, että tuli voitto. Se oli hieno asia, Hautaniemi sanoi.

Kohti kesää

Seuraavan kerran tikkaurheilun suomenmestaruuksia ratkotaan kesäkuussa Äänekoskella, kun vuorossa on 25 tikan SM-kilpailut. Menestys on myös silloin Tangomarkkinoille laulamaan lähdössä olevan Hautaniemen ajatuksissa.

– Kevät ja kesä jatkuvat normaalisti eteenpäin. Voitto on aina mielessä, ei sitä oikeastaan osaa enää muuta ajatella.

Hautaniemen mielestä esimerkiksi 25 tikan kilpailu on ihan erilainen verrattuna vaikkapa 125 tikan kilpailuun.

– Nämä pitkäkestoiset kilpailut ovat helpompia. 25 tai 50 tikan kilpailut hermoja raastavia. Pidemmässä kilpailussa pystyy tsemppaamaan toisilla heitoilla, jos yksi kierros menee vähän pieleen, Hautaniemi arvioi.

Tammi yllättyi voitostaan

Miesten kilpailun voitto meni Turkuun. Turun Tikan Aimo Tammi (tulos 1026) vei mestaruuden vain kuuden pisteen erolla ennen Jämsän Seudun Tikan Tarmo Järvistä. SM-pronssia voitti Kuhmon Tikan Hannu Immonen tuloksellaan 1013. Paras Lammin Tikan heittäjä oli viidenneksi tuloksella 1010 sihdannut Martti Miettinen eli pronssi jäi harmittavan lähelle kolmen pisteen päähän.

Uransa ensimmäisen 125 tikan mestaruuden voittanut Tammi ei uskonut menestykseen.

– Täällä oli aika liukas lattia, ja minulla on voimakas jalkatyö, joten mitalit eivät olleet heittojen jälkeen mielessä. Näköjään muilla oli samoja ongelmia, Tammi sanoi.

Turkulainen valmistautui Lammin SM-kisoihin normaalilla harjoittelulla.

– Valmistautuminen meni vain kotona treenaillen. Viimeisen viikon otin vähän rauhallisemmin ja koitin herkistellä, Turun Tikkaa jo vuodesta 1985 edustanut Tammi kertasi.

Tikkaurheilu on Turun seudulla suosittua.

– Jäsenmäärä on vähenemään päin, kuten joka seurassa, mutta meillä on aktiivisesti mukana sellainen reilun 20 heittäjän ryhmä. Täälläkin meillä on kahdeksan kilpailijaa. Vuoden aikana kilpailuja tulee kierrettyä kolmisenkymmentä Rovaniemeä myöden, suomenmestari valottaa. (HäSa)

Asiasanat