Uutiset

Kultaa pursuavan Villa Royalin kaupat peruuntuivat viime metreillä – Katso videolta, miltä sisällä näyttää

Sisustustaiteilija Markku Ellala avaa maailman pohjoisimman Egypti-keskuksen Pirkanmaalle.
Sirpa ja Markku Ellala ovat isännöineet Villa Royalissa jo 60000 turistia.
Sirpa ja Markku Ellala ovat isännöineet Villa Royalissa jo 60 000 turistia. KUVAT: Saila Karpiola

Sisustustaiteilija ja entisöijä Markku Ellalassa ei ole mitään pientä eikä järin vaatimatontakaan.

Ellala on ehtymätön ideasampo, joka hylkää edellisen idean lennossa, kun keksii sen tilalle paremman. Ensin jutut kertoivat miehen lähtevän töihin Kuwaitiin, sitten Kuwait vaihtuu Dubaihin ja nyt hän kertoo tulevaisuutensa olevankin Egyptissä.

Hämeenlinnalainen ystäväporukka pääsi tutustumaan kuninkaalliseen loistoon viimeisenä ryhmänä ennen pääsiäiseksi suunniteltua huutokauppaa, mutta eihän se loppujen lopuksi ihan näin mennyt. Ellala kyllä myy kolmeen rakennukseen tungettua irtaimistoa, mutta harkiten.

– Olen taiteilija, ja minulla on oikeus muuttaa mieltäni. Villa Royal on kyllä yhä myynnissä, ja huutokauppakin varmasti järjestetään, mutta ajankohdasta en vielä tiedä. Meillä on rakennukset täynnä tavaraa, ja niitä pitää alkaa tyhjentää, Ellala pohtii ääneen.

Omalta osaltaan rakennuksia täyttää 200 laatikollista Egyptin aarteita, jotka olivat seitsemän vuotta sitten näyttelyssä Villa Royalissa ja kolme vuotta sitten Tornihuvilassa Vammalassa. Ensi vuonna niiden ympärille rakennetaan kokonaan uusi näyttelykeskus jonnekin päin Pirkanmaata. Tarkka sijainti on vielä salaisuus.

Rokokoosalissa ei puutu kimallusta.
Rokokoosalista ei puutu kimallusta.

 

Kuninkaallinen vastaanotto

Käsityönä tehdyt takorautaportit avautuvat heti, kun turistibussi kaartaa Sastamalan Mouhijärvellä olevan vanhan kyläkoulun pihalle aivan sinisen maton kohdalle.

Turisteja ottavat vastaan upeisiin rokokooasuihin pukeutuneet Markku ja Sirpa Ellala kuin kuninkaalliset konsanaan.

Pariskunta järjestyy tottuneesti kättelemään vieraansa. Näiden jo etukäteen opettelema kuninkaallinen vilkutus on tällä vierailulla ahkerassa käytössä.

– Pitäähän kuninkaallisilla asialliset asut olla. Asujen ainoa huono puoli on siinä, että ihan viime tipassa ei kannata lähteä vessaan. Minunkin pitää avata ensin 19 nappia ja ottaa sukkahousut pois ennen kuin pääsen asioille, Markku Ellala nauraa.

Ylellistäminen vei kolme vuotta

Vuonna 1904 valmistunut vanha kyläkoulu on täynnä kultaa, antiikkia ja näyttäviä kattomaalauksia pursuava Villa Royal.

Ellalat ovat asuneet taloa 12 vuotta, mutta kesti kolme vuotta ennen kuin talo saatiin rakennettua kuninkaalliseen loistoonsa.

Neliöitä talossa on 465 ja huoneita 15, joista kuusi on yläkerrassa. Mittasuhteet ovat talossa muutenkin valtavat. Pelkästään ikkunoita on 48, ja niihin on tehty verhot 1 400 metristä kangasta.

– Olen tehnyt kaiken itse, mutta minulla onkin oltava aina käynnissä joku projekti. Jos en osaa tehdä jotakin, opettelen. Esimerkiksi empiresalin kaikki koristeet on päällystetty ohuella lehtikullalla, jota en ollut koskaan käsitellyt. Jos kullan levittäisi lattialle, täyttäisi 12 grammaa lehtikultaa 40 neliötä, Ellala kertoo.

Ellala rakastaa kauneutta

Villa Royal on Markku Ellalan näköinen. Jo pikkupojasta asti hän on rakastanut kultaa. Toinen rakkaus on vanha posliini, jota on Villa Royalissa paljon.

– Minulla on ollut aina posliinineuroosi, mutta eihän Suomessa tunneta muuta kuin Arabia. Minulla taitaa olla vain yksi Arabian kannu, Ellala nauraa.

Markku Ellala rakastaa kauneutta. Hän tietää Villa Royalin jokaisen esineen tarinan, ja se on paljon silloin, kun esineitä on tuhansia. Enää hän ei osta uusia esineitä.

– Esineitä on niin valtavasti, että tiloja pitäisi päinvastoin alkaa tyhjentää. Ehkä Villa Royalkin kävisi nopeammin kaupaksi tyhjänä, Ellala miettii.

Kaikesta 30 vuoden aikana keräämästään irtaimistosta eivät rojalistit aio luopua. Heidän neljälle tyttärelleen on jo jokaiselle oma kuninkaallinen posliiniastiastonsa.

– Farukin sohvakalustoon liittyy eniten tunnearvoa. Ostimme sen hyvin nuorina opiskellessamme Tampereella, Markku Ellala hymyilee.

Poreammeessakin on kultaiset hanat.

 

Työkin vie Egyptiin

Ellalalla on jo uudet projektit mielessä.

Ensi viikolla hän lähtee 33. kertaa Egyptiin työreissulle. Vaimo tulee mukaan viikoksi, sillä Villa Royal on hänelle harrastus siinä kun se Markku Ellalalle on työ. Sirpa Ellala työskentelee Ylöjärvellä vs hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtajana

Toukokuussa Markku Ellala palaa vielä takaisin Egyptiin ja piirtää kesän tulevaa Egyptin projektia Sastamalassa. Syksyllä mies jatkaa Egyptissä työskentelyään.

– Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, avataan Pirkanmaalla jo vuoden 2020 keväällä uusi Egyptin näyttelykeskus. Sitä on pyydetty meiltä todella paljon sen jälkeen, kun Villa Royalissa pidettiin muutama vuosi sitten Egyptin aarteet -näyttely. Tarkkaa sijaintia en kuitenkaan vielä kerro, mutta helpompaa sinne on mennä kuin Villa Royaliin, Ellala sanoo.

Tulevaisuuden suunnitelmat salaisia

Näyttelykeskuksessa tulevat olemaan esillä Ellalan teettämät rekonstruktiot farao Tutankhamonin haudasta löytyneistä esineistä.

Lisäksi tiloihin on luvassa yhtä lailla rekonstruktioita eläinmuumioista. Näillä näkymin pysyvissä tiloissa voi valmistaa myös aitoa papyrusta.

Markku Ellala pitää tulevaisuuden suunnitelmansa vielä visusti salaisuutena. Hän ei puhua pukahda esimerkiksi Egyptin projektista ja hänen omasta roolistaan siinä. Työt Villa Royalissa tulevat jatkumaan ainakin keskeneräisellä uima-altaalla.

– On minulla yksi unelmakin, jonka aion vielä toteuttaa. Äitini puhui aikoinaan taivaasta, jossa kaikki on kultaa. Kolme vuotta olen luonnostellut suurta taulua, jossa kulta ja Dalin taide ovat tärkeinä elementteinä. Joskus haluaisin paneutua vielä sen tekemiseen, Ellala kertoo. HÄSA

Villa Royalissa on kauneutta kaikkialla. Jo uunin edessä oleva suoja ihastuttaa.