Uutiset

Kulttuuria juoksuhaudoissa

Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie -romaanista tehtyä elokuvaa sponsoroinut Kiinteistömaailma pääsee leffassa kuulemma näkyvästi esille. Siitä on yritetty synnyttää kulttuuriskandaalia.

Taiteen pyhiä sfäärejä sörkitään arkisin afäärein! Häpeällistä! Itseään julkeasti tyrkyttävä reaalimaailman kiinteistöfirma rikkoo inhottavasti illuusion sepitteellisestä taideluomasta.

Etteivät vain taas olisi härkätaistelijat heilumassa punaisine liinoineen, kun oikeampi ase olisi kärpäslätkä.

Kulttuurikeskustelijoiden mielestä sponsorin pitäisi kai visusti pysyä lestissään, erillisissä mainoksissa, tai vain vilahtavissa loppukrediiteissä.

Heidän voi olla vaikea muistaa, että taiteen ja rahan liitto on ollut totta jo vuosisatojen ellei -tuhansien ajan. Monta taiteen lajia (kuten elokuvaa) voi tehdä vain rahalla, ja monella taiteen lajilla (kuten elokuvalla) voi tehdä rutosti rahaa.

Olisi kai hienoa, jos kaikki kulttuuri olisi jalon julkisen tuen ja siistien säätiöiden varassa. Toisaalta muistamme itkut oopperan kalleudesta. Ja voi sitä pauketta, kun elokuvaohjaajat jyskyttävät marttyyrin päätään elokuvasäätiön seinään!

Pelkäävätkö sponsorinkavahtajat, että taiteilijalta ja teokselta viedään Uskottavuus, Aitous, Rehellisyys? Tai jospa he vain pyyteettömästi pelkäävät taiteilijan puolesta? Olisiko Hotakainen peräti myynyt itsensä?

Turha pelko. Ei se nykyään niin mene, että kirjailija myy itsensä. Hän myy itseään. Kysykää vaikka Jari Tervolta.

Itsensä jatkuva kauppaaminen on edellytys parnassolla pysymiseksi. Eikä siinä mitään pahaa.

Tuottajat voivat tehdä sponsorin ujuttautumisen joko tyylikkäästi tai tyylittömästi.

Ja kuten itse taideteos ovat nuo sponsorin viuhahtamisetkin jokaisen katsojan arvioitavissa ja arvosteltavissa, tapauskohtaisesti.

Möly on paikallaan, jos sponssaus on tehty niin tökerösti, että se häiritsee tai jopa estää taiteesta nauttimista tai taiteilijan ”sanoman” perille menoa. Muu nyreksintä on hurskastelua.

Viattomuuden aika on ohi kaikilla elämänalueilla. Urheilulla on dopinginsa, kulttuurilla kaupallisuutensa.

Ei ole olemassa taideteosta ”sellaisenaan”. Kaikkiin teoksiin liimautuu heti kaikki se keskustelu, kritiikki, markkinointi, jonka kuluttajia me kaikki olemme.

Kun menen katsomaan kohuelokuvaa, joudun katsomaan sitä elokuvana, josta nousi kohu.

Mona Lisaa ei enää näe. Sitä voi katsoa vain maailman kuuluisimpana maalauksena. (Josta on juuri tehty maailmanlaajuinen menestysjännäri, joka puolestaan tahtomattaan sponsoroi Louvren taidemuseota.)

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen vie tänään joukkonsa katsomaan Kiinteistömaailman mainosta – ja Juoksuhaudantietä. Istuntokautensa aloittavat kansanedustajat saattavat sittemmin intoutua tekemään yllättäviä asunto- ja perhepoliittisia avauksia. Mutta kuka sanoo, onko se enemmän Kiinteistömaailman kuin Hotakaisen tai ohjaaja Veikko Aaltosen ansiota?

Päivän lehti

28.5.2020