Uutiset

Kulttuurirakennus on hyötyhankinta

Kun Hämeenlinnan verkatehdas perustettiin keskellä suomalaisen teollistumisen suurnousua vuonna 1895, tuskin kukaan ajatteli, että sata vuotta myöhemmin tehdasalueelle keskitettäisiin Hämeenlinnan kaupungin kulttuuritoiminta.

Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen tutkija Anu Oinaala on pro gradu -työssään tarkastellut Verkatehtaan muuttumista teollisuuslaitoksesta kulttuurikeitaaksi.

Hänen mukaansa 1990-luvulla herännyt keskittämisajatus ei ollut uusi. Koko tehdasalueen varaamista kulttuurikäyttöön ehdotettiin jo vuonna 1983 Risto Kostian opinnäytetyössä.

Hämeenlinna osti verkatehtaan rakennukset 1978. Kaupunki oli aikeissa purkaa ne, mutta 1980-luvulla Suomessa alettiin puhua rakennusten suojelusta.

Esimerkiksi Helsingissä Kruununhaan 1830-luvulla rakennettu santarmien maneesi peruskorjattiin 1980-luvulla aivan toisenlaisiin tarpeisiin. Myös Hämeenlinnassa rakennukset päätettiin säästää.

Kaupunkijohtoinen ?hanke

Teollisuuslaitosten muuttaminen kulttuurikäyttöön on alkujaan angloamerikkalainen, vuosikymmeniä teollistuneissa länsimaissa jatkunut trendi.

Ilmiön yhteydessä puhutaan urbaanista regeneraatiosta, ympäristön parantamisesta.

-Tuotannon muutto halvempien kustannusten maihin on jättänyt runsaasti teollisuusmassaa käyttämättä. Tilannetta on ratkottu purkamalla rakennuksia, mutta myös ottamalla niitä käyttöön, Oinaala sanoo.

Verkatehtaan kulttuurikeskus syntyi kulttuuritoimijoiden tarpeesta. Kaupungista puuttui tietynlaisille toimijoille sopivia tiloja, ja toisaalta myös edullista tilaa oli huonosti saatavilla.

Tilantarve loi vastaavalla tavalla myös Helsingin Kaapelitehtaan, Suomen suurimman kulttuurikeskuksen.

-On syntynyt luovien tekijöiden keskittymä, kun tarjolla on ollut sopivia tiloja sopivaan hintaan, Oinaala sanoo.

Kaapelitehdas kehittyi kansalaisliikehdinnästä ja ruohonjuuritason tarpeesta, kuten useimmat kulttuurikeskukset.

Verkatehdas eroaa joukosta, koska se oli myös Hämeenlinnan kaupungin konseptoima ja johtama projekti.

Liiketoimintaa ?ja politiikkaa

Oinaala on tutkinut kulttuuripolitiikassa käytävää talousdiskurssia. Jos kulttuuriprojekti tarvitsee rahoitusta, sitä perustellaan yleensä hyötynäkökulmilla.

-Esimerkiksi Guggenheim-museon ympärillä käytävä keskustelu on pyörinyt siinä, miten paljon museo toisi turisteja ja rahaa – että museo on investointi, Oinaala sanoo.

Kulttuuripolitiikan vallitseva diskurssi on hyötyjen tavoittelu, myös Hämeenlinnassa.

Jo verkatehtaan ensimmäisessä projektisuunnitelmassa pohdittiin, kuinka paljon alue vetää matkailijoita, kuinka paljon kulttuuritoimintojen keskittäminen tuo synergiahyötyjä, ja miten keskustan leviäminen Vanajaveden toiselle puolelle vaikuttaa kaupunkirakenteeseen.

Puhtaan liiketoiminnan sijaan verkatehtaan muutos oli kunnallista kulttuuripolitiikkaa. Keskeistä oli, kuinka kunnan kulttuuripalvelut voitaisiin järjestää rakentamalla keskus, johon palvelut keskitetään.

Verkatehdas ?vetää

Kulttuuripalveluiden keskittämistä on toisinaan kritisoitu. Pahimmillaan kokonaiset kaupunginosat ovat tyhjentyneet kulttuuritoimijoista.

Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa keskittäminen tuskin on ongelma.

-Kaupungin tarjoama konsepti on ollut niin kiinnnostava, että Verkatehtaalle on haluttu. Sinne on saatu toimijoita, jotka eivät muualle olisi menneet, Oinaala sanoo.

Työkulttuurin muutos on synnyttänyt myös toisenlaista tilantarvetta. Erilaisia työtiloja vailla ovat viime vuosina olleet eri alojen freelancerit ja lyhytaikaisesti tiloja tarvitsevat projektit.

Verkatehtaalla on jonkin verran työtiloja, mutta esimerkiksi Poltinahon Taidekasarmi on vetänyt taiteilijoita paremmin puoleensa.

Myös kulttuuripalvelujen osalta puhutaan gentrifikaatiosta. Kun tiloja kehitetään, niiden arvo ja samalla kynnys käyttää niitä nousee. Hintojen nousu voi asettaa erilaisin resurssein varustettuja toimijoita eriarvoiseen asemaan.

Eri tilantarjoajien välille ei kuitenkaan välttämättä synny kilpailua. Poltinaholla tuotetaan taidetta, joka myydään ARS-Hämeen galleriassa Verkatehtaalla.

-Molemmat ovat syntyneet tarpeesta. Ne pikemmin täydentävät toisiaan kuin kilpailevat keskenään, Oinaala sanoo. (HäSa)