Uutiset

Kun halvalla saa

Ihmiset ihmettelevät, mihin panisivat sadon puutarhasta. Viinimarjoja on liikaa, ja omenatkin pitäisi jonnekin saada.
Samaan aikaan Tiiriön Citymarketissa on alennuksella hedelmiä ja vihanneksia. Kilo irtoaa 90 sentillä.

Onko ajankohta oikea, kauppias Jouni Monto?

– Kyllä. Ihmiset ovat palanneet lomilta ja nyt halutaan taas syödä kevyemmin.

Samaa mieltä on hevimestari Arja Kaartokallio.

– Ilo, että ihmiset lähtevät terveellisten tuotteiden perään. Vaikka omissa puutarhoissa satoa nyt onkin, niin ihmiset kyllästyvät niihin. Omien omenien rinnalle halutaan vaihtelua, Kaartokallio sanoo.

Vain tarjoustuotteita
Hämeenlinnalaisella Matti Majurilla on hedelmiä ja vihanneksia ostoskärry puolillaan. Sieltä löytyy luumuja, appelsiineja, omenia, banaaneja, nektariinia, porkkanoita ja perunoita.

Kaikki tarjoustuotteita, joiden perässä on kauppaan tultu.

– Alennukset ovat kuluttajan etu.

Majuri arvioi, että hedelmät on syöty parin viikon kuluttua.

– Tarkoitus on syödä nyt hedelmiä ja vihanneksia, niin se lääkärikin on määrännyt.

Parolalainen Seppo Laitila on huomannut myös edulliset hedelmät ja punnitsee niitä ostoskärryyn. Laitila ei kuitenkaan myönnä, että olisi tullut kauppaan tarjousten perässä.

– Ei sellaista tarjousta olekaan. Kyllä käynti liittyy aina muuhunkin asiointiin.

Sen sijaan hattulalainen Suvi Parkkinen valikoi cantaloupemeloneita.

– Kyllä tämä tarjous sai lähtemään. Hedelmät ovat muuten tosi kalliita.

Hevialennukset ainoa harmi onkin se, ettei tuotteita voi määräänsä enempää hamstrata. Ne kun eivät ole kuin kahvi, joka säilyy kaapissa.

Kahvi onkin tarjoustuote joka saa kaupan sekaisin.

– Se on katastrofi, eikä kyllä siitä jää kauppiaalle mitään, Jouni Monto tietää. (HäSa)