Uutiset

Kun junttura riemuitsi kaksikielisyydestä

Monta vuotta lapsuudestani vierähti niin, etten puhunut sanaakaan suomea. Asuin länsinaapurissamme ensimmäisen vuosikymmeneni, ja luonnollisesti ensisijaisesti käyttämäni kieli oli ruotsi. Sitä puhuin koulussa, kavereideni kanssa, kaupassa, kaikkialla. Olin suomalaisittain mykkä, harvinaisen itsepintaisesti vieläpä.

Kun kotona kysyttiin suomeksi, millainen päiväni oli, minä vastasin jättekul, rätt trist tai helt okej. Kun äidinkielelläni tiedusteltiin, mitä haluaisin syödä tänään, sanoin potatismos tai köttfärssås. Toki minä suomea osasin, mutta en suostunut puhumaan sitä.

Pehmenin, kun lapsuus eteni pidemmälle. Jossain vaiheessa itsepäinen junttura tajusi, että useiden kielten hallitseminen on harvinainen rikkaus. Muistan tarkalleen, milloin tämä havahtumiseni tapahtui. Sain koulussa kotikielen opetusta, ja tajusin, että opettajani osaa suomea huonommin minä. Piti pohtia, haluanko taantua sellaiseksi puolikieliseksi suomalaiseksi, joita Ruotsi on täynnä.

Suomenruotsalaiset yhdistykset ovat juuri pyöräyttäneet käyntiin kampanjan, joka pyrkii rohkaisemaan kaksikielisiä perheitä valitsemaan lapsilleen ruotsinkielisen päiväkodin ja koulun. Anna lapselle lahja -kampanja ohjeistaa vanhempia kaksikieliseen kasvatukseen. Kampanja on järkevä. Sanoohan sen järkikin, että kahta kieltä puhuva ihminen pärjää monimuotoisemmissa tilanteissa kuin yhdellä kielellä sinnittelevä.

Tilanne kääntyi päälaelleen muutettuani Suomeen. Kun olin ensin vaiennut suomeksi, huomasin olevani hiljaa ruotsiksi. Suomessa asuvien suomalaisten suhtautuminen toiseen kotimaiseensa on kummastuttanut minua vuosikaudet. Pakkoruotsiretoriikkaa en ole ymmärtänyt lainkaan. Miten voi olla huono asia osata useita kieliä? Miksi sitä pitää vastustaa? Yksi ruotsin kielen kouluopetuksen vastustajien pääväittämistä tuntuu olevan, ettei ruotsista ole mitään hyötyä tavalliselle suomalaiselle.

Suomi on hiljalleen muovautumassa monikulttuuriseksi maaksi. Kulttuurien ja kielien moninaisuus syventää kansan sivistystä ja suvaitsevaisuutta. Suomen kaksikielisyys luo maallemme ripauksen kansainvälistä, sivistynyttä imagoa.

En ole niinkään huolissani suomenruotsalaisen kielivähemmistön asemasta, vaan enemmän Suomen imagosta. Kaksikielisessä maassa on raikas kaiku. Millainen kaiku on maassa, jossa kulttuurista rikkautta halutaan näivettää hävittämällä maassa elävä kieli? Ehkä Suomessa otetaan oppia itänaapurista, jossa kieliä on poljettu unohduksiin iät ajat.

Ruotsin hyödyttömyyden korostaminen tuntuu jotenkin juntilta. Myönnetään, että kieltä ei kovin usein tarvitse käyttää. Mutta ei sen osaamisesta varsinaista haittaakaan ole.

Joten heja teille, suomenruotsalaiset yhdistykset, ja toinen heja kampanjallenne. Olkaa ylpeitä kielestänne, älkää antako sen kuihtua valtaväestön jähmeän nationalistiseen pullisteluun.

jan.salminen@hameensanomat.fi

Päivän lehti

24.10.2020

Fingerpori

comic