fbpx
Uutiset

Kun kerran karkkia, miksei myös taidetta?

Huovutetut naamat, korut, paperikissat ja kumppanit sujahtivat perjantaina pieniin muovipusseihin ja pussit kaapinkokoiseen automaattiin Arx-talon alakerrassa. Paperiorigamit, runot, huovutukset ja grafiikkatyöt kolahtavat lauantaista lähtien ostajan käteen kolikolla.

Automaatti vihitään käyttöön lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arxin avoimien ovien päivänä, mutta yhden päivän ihmeeksi se ei missään tapauksessa jää, vakuuttavat kulttuurituottaja Noora Herranen ja Arxin harjoittelija, taideautomaatista opinnäytetyötään Seinäjoen ammattikorkeakouluun tekevä Sanna-Maria Nikula.

Arxin toiminnanjohtajan Niina Torkon ideaa on kypsytelty syksystä lähtien. Automaatin perimmäinen tarkoitus on lisätä lasten taiteen tunnettuutta muutenkin kuin näyttelyiden avulla. Ja nimenomaan lasten keskuudessa.

– Automaatin kylkeen on tarkoituksella kiinnitetty kyltti “Yli 18-vuotiaat vain lapsen seurassa”, Nikula nauraa.

– Tarkoituksena ei ole se, että vanhemmat tulevat ostamaan lastensa töitä. Niinkin voi toki tehdä, mutta automaatti on tarkoitettu ennen kaikkea lapsille, Herranen jatkaa.

Automaattiin mahtuu lähes 900 teosta

Kohderyhmän vuoksi taiteen hinta on pidetty matalana. Automaatista voi valita minkä tahansa työn euron hintaan.

Taideautomaattiin tähän mennessä saadut teokset ovat muun muassa Arxin työpajojen ja muutaman koulun oppilaiden käsialaa. Lisää töitä kaivataan, sillä automaatti ei jää yhden tapahtuman ihmeeksi. Laite nököttää Arxin tiloissa ainakin vuodenvaihteeseen saakka. Automaattiin pääsee käsiksi keskuksen aukioloaikoina.

– Ainoat kriteerit ovat, että työt ovat lasten tekemiä ja mahtuvat tänne. Työt eivät myöskään saa mennä helposti rikki, sillä kun teoksen tilaa, se tipahtaa tietenkin automaatin kuiluun, Nikula opastaa.

Automaatti nielee paljon taidetta. Automaatin 15 rivillä on jokaisella 59 paikkaa. Eli yhteensä lähes 900:aa koloa.

– Myllymäen ja Vuorentaan kouluilta on jo tulossa töitä. Toivomme, että jatkossa muutkin koulut ja päiväkodit toisivat automaattiin täytettä, Herranen sanoo.

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arxin avoimien ovien päivä tänään lauantaina kello 12-18. Ohjelmassa muun muassa lelunvaihtotori ja peli- ja soitinpaja.

Menot