Uutiset

Kun mies hårologille lähti

Tyyristä, todennäköisesti tuskallista ja täysin turhaa touhua. Mitä muuta voi mies ajatella istahtaessaan kampaamotuoliin hiuspohjan analyysiä ja hiusten kuntokartoitusta varten?

– Naiset tulevat herkästi kysymään neuvoja hiusongelmiin, miehet tulevat yleensä liian myöhään. Miehistä tulee kuitenkin niitä tunnollisimpia asiakkaita, lohduttaa hårologi-hiusterapeutti Guy Lindberg.

Epäilen, että miehet saattaa karkottaa jo pelkkä hårologin titteli. Lindberg myöntää nimen kalskahtavan ruotsalaiselta, mutta titteli pohjaa toiseenkin kieleen.

– Se on latinaksi oppi hiuksista. Me yritämme tosin mieluummin käyttää suomenkielistä nimeä hiusterapeutti, Lindberg taustoittaa.

Muistelen ja muistelen, mutta en saa mieleeni muita latinankielisiä sanoja, joissa olisi å-kirjain. Johtuisiko jännityksestä?

Rakkaushuolet tuovat hilsettä?

Vajaan puolen tunnin tutkimus maksaa asiakkaalle seitsemästä kymmeneen euroa.

– Ensin kysyn asiakkaalta, onko tällä ollut ongelmia hiustensa kanssa. Monet kieltävät aluksi, koska se koetaan usein herkkänä asiana. Totuus tulee kyllä sitten myöhemmin julki, Lindberg juttelee leppoisasti.

Häntä on helppo uskoa ja huolestun, mitä kaikkea hän päänahastani löytää. Huomaakohan tarkkasilmäinen hiusterapeutti, että unet ovat jääneet viime yönä vähiin tai että lempivärini on sininen?

– Jos päänahka hilseilee edestä, niin henkilö hermoilee jostakin tai hänellä voi olla vaikkapa rakkaushuolia. Jos hilsettä syntyy takaraivon tuntumaan, ongelma on enemmän vatsassa, Lindberg selvittää ja tutkii päänahkaani mikroskooppikameralla.

Hän kehoittaa minua juomaan enemmän vettä, mutta muihin toimenpiteisiin kameratutkimus ei anna aihetta. Huokaisen helpotuksesta, kun päästäni ei löydy täitä. Lupaan itselleni juoda vastedes enemmän vettä.

Vesipakoista, mutta vahvaa

Lindberg nappaa päästäni hiuksen ja asettelee sen mittauslaitteeseen. Hiusten kunto arvioidaan mittaamalla niiden vahvuus ja venyvyys ja laskemalla niiden mystinen suhde. Mitta-asteikko molemmissa on yhdestä kymmeneen.

Kone surraa muutaman hetken ja räväyttää tulokset ruudulle.

– Hiusten vahvuus on 8,6. Venyvyys näyttäisi olevan arvoltaan 4,3, Lindberg tulkitsee.

Tulos saa rintani rottingille – suomalaisten hiustenvahvuus on Lindbergin mukaan yleensä kolmosen ja viitosen välissä.

– Tämä on päivän paras tulos tähän mennessä, hän vahvistaa.

Yritän pidätellä tyytyväistä hymyä ja tunnen itseni yhtä mahtavaksi kuin raamatullinen taikatukka Simson. Liikaa en ehdi ylpistyä, sillä Lindberg arvioi saman tien pääni ”vesipakoiseksi”. Ei kuulosta hyvältä, vaikka se ilmeisesti tarkoittaa vain hiusten olevan herkkiä rasvoittumaan.

Ehkäpä juuri tuo vesipakoisuus pitää kutsumattomat vipeltäjät poissa päästäni – ilman vettähän ei kuulemma ole elämää. Sitä en tosin kehtaa Lindbergiltä kysyä. Ainakaan tällä käynnillä. (HäSa)

Päivän lehti

29.5.2020