Uutiset

Kun paha ei saakaan palkkaansa

Valtion elokuvatarkastamo kiinnitti huomiota vakavaan asiaan: lasten ja nuorten katsomien elokuvien ja muun viihteen väkivaltaisuuteen.

Viihde pursuilee vastenmielistä väkivaltaa, mutta likasankoa on turha kaataa Harry Potterin päälle. Hän on syytön.

Harry Potter ja liekehtivä pikari ei ole mikään ylettömän väkivaltainen ja lapsille salakavalan vaarallinen elokuva, ei sinne päinkään.

Sensorit hutkaisivat pahasti ohi ja haukkuvat aivan väärää puuta, etten sanoisi Tällipajua, joka tietenkin täräyttää takaisin, ja elokuva kerää muhkeat katsojaluvut.

K11 sopii elokuvan ikärajaksi mainiosti, ei sitä olisi tarvinnut erikseen selittää. Aika kummallisia juttujahan Tylypahkassa ja sen liepeillä tapahtuu, mutta miksi ihmeessä kymppivuotiailta pitäisi ”kieltää” tarina, joka on nimen omaan heitä varten tehty.

Uusimman Wallace&Gromit -elokuvan jättiläiskanikin on pelottava. Filmi on kuitenkin sallittu kaikille, jopa keski-ikäisille toimittajille, onneksi.

Aina löytyy joku joka ahdistuu melkein mistä vaan. ”Yksityiskohtaiseen väkivaltaan” voi puuttua, mutta jäytävät elokuvissa mieltä sellaisetkin asiat, joita ei näytetä. Miten ne leikataan pois?

Vanha kunnon Voldemort on tässä elokuvassa vihdoinkin lihaa ja verta eikä mikään hahmoton hyypiö. Helpotushan sen pitäisi olla eikä kammotus.

Synkempihän uusin elokuva on kuin edeltäjänsä. Päähenkilöt ovat kasvaneet ja mikäs murrosikään kuuluu, jos ei kunnon synkistely.

Kolmivelhoturnajaisten tanssiaisia voi lievästi kavahtaa. Niitähän elokuvassa kuvataan pitkään ja hartaasti. Varhaisteineille tanssikumppanin valinta on kiistatta karmaiseva kokemus. Siitähän voi tulla painajaisiakin.

Surkimus Matohäntä katkaisee elokuvassa kätensä soppakattilaan, mutta se on hänen murheensa. Ei häntä sen paremmin kuin isäntäänsä lordi Voldemortiakaan kukaan oikeaksi kuvittele.

Harry Potter on äärimmäisen taidokkaasti rakennettua fantasiaa. Sen tajuaa lapsikin, mutta elokuvatarkastamon sedät ilmeisesti eivät.

Sensori taisi unohtaa, että Potterinsa lukenut ja aikaisemmat elokuvat katsonut väki ei aivan vähästä hätkähdä. Eivätkä muutkaan mitään erityissuojaa kaipaa.

Pikkutytöt huokailevat pääosan Daniel Radcliffea vähät välittäen muutamasta veritipasta. Lapset istuvat elokuvissa muutenkin ihan turvallisella mielellä: Harry Potter selviää aina! Vai selviääkö? Sitä varten ovat jatko-osat.

Paha ei saa Potterissa palkkaansa ja sekös on elokuvatarkastajien mielestä ilmeisen kyseenalaista. Pahasta ei pääse kuin puhumalla siitä ja kohtaamalla sen.

Harry Potterin viihteellinen ja mustavalkoinen tarina opettaa lapsia ja vähän vanhempiakin sen kaikkein pahimman jäljille. Sehän on ehkä omassa itsessä, mielen syövereissä.