Uutiset

Kun roskaa kaupattiin parhaana A-ryhmänä

Lehdet ja tv-uutiset ovat koko syksyn ajan olleet täynnä rahoituskriisiä, Kreikan tilannetta ja vakuussekoiluja. Ihan vaihtelun ja kertauksen vuoksi katsoin televisiosta amerikkalaisen Sisäpiirin juttu -dokumentin, joka käsitteli vuoden 2008 talouskriisiä.

Ja kyllähän se meno oli aikamoista muutama vuosi sitten. Tuolloinen kriisi vei kymmeniltä miljoonilta ihmisiltä säästöt, työpaikan ja kodin.

Yhdysvalloistahan kaikki alkoi, noista kuuluisista roska- eli subprime-lainoista. Niitä annettiin kenelle vain, koska lainanantajalla ei ollut mitään riskiä. Lainat niputettiin esimerkiksi 5 000 kappaleen joukkovelkakirjalainoiksi, ja näille uusille arvopapereille luokituslaitokset antoivat parhaan mahdollisen luokituksen.

Näin asuntolainojen määrä nopeasti nelinkertaistui ja asuntojen hinnat kaksinkertaistuivat. Tässä tilanteessa ketään ei kiinnostanut lainojen laatu, vaan omien voittojen maksimointi. Kukaan ei ollut vastuussa mistään.

Moraalittominta oli kuitenkin se, että samaan aikaan kun sijoituspankit myivät sijoittajille täysin arvottomia joukkovelkakirjalainoja, ne löivät vetoa näitä arvopapereita vastaan. Eli kun joukkovelkakirjalainojen arvo laski, ne myynyt pankki sai vielä lisää rahaa.

Surullisenkuuluisa Lehman Brothers oli sijoituspankki, joka osti eniten subrime-lainoja. Sen johtaja ansaitsi 485 miljoonaa dollaria.

Muutenkin riskinottajien palkat ja bonukset olivat tähtitieteellisiä, ja pankeilla riitti leluja isoille pojille. Lehman Brothersilla oli kuusi lentokonetta ja helikopteri. Sen johtajalla oli työtiloihinsa yksityishissi.

Yksi pankkimies kertoi, että kyse oli miehisestä pullistelusta. Minulla on isompi kuin sinulla…

Ohjelmassa kyseltiin myös luottoluokituslaitosten moraalia, jota siis ei ollut. Luottoluokittajat saivat itselleen parhaimman palkkion antaessaan AAA-luokituksen. Pahimmatkin roskalainapaperit olivat siten parasta A-ryhmää, ja niitä voitiin markkinoida varmoina sijoituksina.

Kun näitä luottoluokituslaitosten johtajia kuulusteltiin oikeudenkäynnissä, he sanoivat, että luottoluokituksessa oli kyse vain mielipiteestä. Ja kun kuulusteltavina oli arvopapereiden myyjiä, kävi ilmi, että he olivat olleet täysin tietoisia siitä, mitä roskaa olivat kaupanneet.

Ehkä pahan alkujuuri oli kannustinjärjestelmissä, jotka palkitsivat lyhyen aikavälin voitoista, mutta eivät rangaisseet pitkän aikavälin tappioista.

No, saivathan jotkut sentään rangaistuksen. Pahimmat rosvot laitettiin vankilaan. Mutta koko sotkun maksoivat tietenkin tavalliset veronmaksajat, maailmanlaajuisesti.

Dokumentin nähtyäni ajattelin, miten ihmeessä meitä voitaisiin varjella rahamaailman pelimiehiltä, jotka huumaantuvat lyhytaikaisista voitoista ja omista palkkioistaan, mutta unohtavat kaiken muun. Pitäisikö rahoitusalallekin olla psykologiset testit?

Ja nykyisissä kriisitunnelmissa tämä ohjelma oli muistutus siitä, että kyllä talous onnistuttiin saamaan sekaisin myös ilman EU:ta.