Uutiset

Kun syli on avoinna

– Sen tämä on opettanut, että on tullut nöyräksi elämää kohtaan eikä pidä asioita enää itsestäänselvyyksinä, parolalainen Katri Hirttiö pohtii.

Hän on käynyt läpi lapsettomuuteensa, johon kuului yhteensä kymmenkunta koeputkihedelmöitystä ja pakastealkioiden siirtoa.
Seitsemän vuoden henkisen ja fyysisen tuskan jälkeen Hirttiön perheeseen syntyi Salla-Maria vuonna 2000.

Sen seitsemän vuoden aikana, jolloin Katri Hirttiö kävi loputtomilta tuntuvissa lapsettomuushoidoissa, hän joutui myös myötäelämään äitinsä parantumatonta sairautta. – Olen joutunut itse kasvamaan äitinä, kun olen käynyt molemmat prosessit läpi. On tullut tiettyä kypsyyttä ja pehmeyttä. Sitä uskaltaa kertoa, että rakastaa lasta. Ei se siitä rikki mene, hän nauraa koeputkihedelmöityksellä syntynyt 4-vuotias Salla-Maria sylissään.

Salla-Maria, 4, istuu äitinsä Katrin, 35, sylissä ja vaatii ponnekkaalla äänellä tätä lukemaan Winx-club-sarjakuvalehteä. Siinä seikkailevat viisi lumoavaa keijutyttöä ovat nyt nuorelle neidille ”se juttu”.

Kohta Salla-Maria haluaakin jo ruokaa ja seuraavassa hetkessä hän istuu omassa hempeässä huoneessaan pehmolelujen keskellä katselemassa Robin Hoodia videolta.

– Kyllä Salla paljon rakkautta saa, mutta ei mitään erityiskohtelua, Katri ja Salla-Marian isä Mika Hirttiö, 36, vakuuttavat yhdestä suusta.

Monissa perheissä lapsia vain syntyy, mutta Hirttiöt lukeutuvat siihen joukkoon, jotka vuosikausia kärsivät lapsettomuudesta ja joutuivat yrittämällä yrittämään ja tekemällä tekemään lasta.

Tuomion lapsettomuudestaan Katri sai 22-vuotiaana nimipäivänään, kun häneltä leikattiin kysta vasemmasta munasarjasta. Silloin lääkäri totesi, että molemmat munatorvet olivat täysin tukkeutuneet ja lasten saanti luonnollisella tavalla oli mahdotonta.

– En voinut uskoa sen ikäisenä todeksi, että asiat ovat näin. Naisena tuli se pakokauhu, että ei pysty saamaan lasta normaalisti. Itketti, sillä olin aina haaveillut useammista lapsista, kolmen veljen keskellä kasvanut Katri muistelee.

Hän asui silloin Rovaniemellä ja seurusteli tulevan miehensä Mikan kanssa.

Lääkäri kertoi heille heti hedelmöityshoidoista ja eri vaihtoehdoista. Tuolloin elettiin vuotta 1992. Silloin hoitoja ei vielä aloitettu, mutta niistä keskusteltiin yhdessä ja molemmat hyväksyivät ne.

Ei mikään läpihuutojuttu
Katri muutti Mikan perässä Niinisaloon ja yritti hakea lapsettomuuteensa ensimmäisen kerran konkreettista apua Satakunnan keskussairaalasta.

– Se oli karvain kokemus, joka minulla hoidoista on. Mieslääkäri oli ylimielinen ja pisti minua ihan halvalla. Lisäksi huoneessa oli opiskelijaryhmä minulta kysymättä. Päätin, että toista kertaa en sinne mene.

Apu löytyi pian Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

– Pääsin hoitoon TAYS:iin ja se oli minun onni. Vastaanotto oli ihan erilaista. Kukaan ei kyseenalaistanut, miksi meidän lapsettomuuttamme pitää hoitaa.

Hirttiöille kerrottiin, että Katrin ainoa mahdollisuus saada lapsi on koeputkihedelmöityshoito. Siinä onnistumisprosentti oli 15-20.

Ensimmäinen hoito tehtiin vuoden 1994 keväällä.

– Hoitoihin oli helppo lähteä, koska ei tiennyt mitä oli tulossa. Lähdimme nuoruuden innolla mukaan. Odotukset olivat, että tullaan raskaaksi ja 9 kuukauden päästä meillä on vauva, Katri kuvailee.

– Ajateltiin, että käydään vähän sairaalassa ja kohta työnnellään lastenvaunuja. Vasta vuosien myötä paljastui totuus, että eihän tämä olekaan läpihuutojuttu, Mika jatkaa.

Katriin siirrettiin tuolloin ainoa laboratorio-oloissa hedelmöittynyt munasolu, mikä ei johtanut raskauteen. Tästä Hirttiöillä alkoi seitsemänvuotinen, henkisesti hyvin raskas lapsenteon aika, joka oli Katrille hoidollisesti myös erittäin kivulias.

Katri kertoo ensimmäisen hoidon epäonnistuttua miettineensä, olisiko hän sittenkään ollut valmis äidiksi 24-vuotiaana.
– Sitä käänsi sen asian itselleen pohdinnaksi äitiydestä. Täytyi vain jotenkin päästä eteenpäin.

Ongelmia ei salattu
Hirttiöt pitivät hoidoissa taukoa, muuttivat Hattulaan Parolannummelle ja menivät naimisiin vuonna 1996. Vuotta myöhemmin Katri kääntyi lapsettomuudessaan Kanta-Hämeen keskussairaalan puoleen, jossa tehtiin alkuhoidot. Itse alkionsiirrot tapahtuivat TAYS:issa, mutta niilläkään kerroilla raskaus ei alkanut.

– Yksinäisen lapsen mielikuvitusleikit ovat rajattomat, kertoo elokuussa 5 vuotta täyttävän Salla-Maria Hirttiön äiti Katri. Salla-Maria tykkää myös piirtää, laulaa ja tanssia. Lisäksi hän harrastaa satujumppaa.

Välillä raskautta yritettiin myös hoitokerroilta yli jääneillä, pakastetuilla alkioilla, mutta tuloksetta. Katrilta leikattiin hoitojen välissä munatorvet pois, koska pelättiin niistä tihkuvan nesteen estävän alkioiden kiinnittymisen.

Katri kertoo kyseisen ajan olleen hänelle siksikin erityisen vaikeaa, että samaan aikaan hänen äitinsä sairastui parantumattomaan, lihaksia surkastuttavaan ALS-tautiin.

– Tuli tunne, että en pysty tekemään äidistä mummia ja hän ei ehdi nähdä lapsenlastaan, koska hänellä oli niin vähän elinaikaa.

Katrin ja Mikan lapsenkaipuuta ei helpottanut sekään, että ystäville ympärillä alkoi lapsia siunaantua.

– Silloin olin jopa kateellinen. Mietin, miten elämä voi olla niin epäoikeudenmukainen. Mietin, mitä olen tehnyt väärin – vaikka olen kivun ja säryn kautta käynyt tätä läpi enkä silti ole tullut raskaaksi, Katri kertoo.

Omasta lapsettomuudestaan Hirttiöt ovat alusta alkaen kertoneet avoimesti perheilleen, ystävilleen ja työtovereilleen.

– Olen katsonut sen helpommaksi kuin salaamisen. Onhan se tietysti kaksipiippuinen juttu; tietyissä paikoissa toinen ihminen voi käyttää aseena heikkoa kohtaasi, Katri pohtii.

Apua yksityiseltä puolelta
Kun kunnalliset mahdollisuudet lapsettomuuden hoitoon oli käytetty, Hirttiöt joutuivat hankkimaan hoidot vuonna 1999 yksityiseltä puolelta. Vastaan tulivat taloudelliset kysymykset, sillä hoidon kustannukset siellä ovat huomattavasti suuremmat kuin kunnallisella puolella, jossa hoidoista selvisi lääkkeitä lukuun ottamatta pelkällä poliklinikkamaksulla.

Aika varattiin Helsingissä sijaitsevalta Väestöliiton lapsettomuusklinikalta, jossa Katrilla oli mahdollisuus nukutukseen kivuliaan munasolujen keräämisen ajaksi.

– Ajattelin, että kaivan sen rahan mistä tahansa ja otan kaiken, mitä rahalla voi saada. Olin myös itselleni armeliaampi ja otin töistä lomaa. Ajattelin, että saan olla juuri niin heikko kuin olen.

Kahden uuden epäonnistumisen jälkeen Katri muistaa itkeneensä suruaan Ahveniston hautausmaalla ja sytyttäneensä siellä kynttilöitä muualle haudattujen muistomerkillä.

– Päästin irti syntymättömistä lapsista, joita en saanut. Minulle ne ovat aina olleet ihmisenalkuja.

Katri miettii, antoiko alitajunta tuon teon myötä jostain periksi vai oliko elimistö vain valmis vastaanottamaan lapsen, sillä 7.12.1999 siirretyt kaksi pakastealkiota saivat jouluaattona kotona tehdyn raskaustestin näyttämään ”kahta säpäkkää sinistä viivaa”.

– Ajattelin, että jos tämä nyt on ja pysyy, en ole ikinä saanut tällaista joululahjaa. Olin aina toivonut, että saisin olla edes päivän raskaana, jotta tietäisin, mitä se on.

Vaikka Katrin ja Mikan vuosien lapsenkaipuuseen vihdoin vastattiin, niin se toteutui vain puoliksi – tulossa olevista kaksosista toinen meni kesken raskauden alkuvaiheessa.

Salla-Maria syntyi kuitenkin terveenä 21.8.2000. Hänelle yritettiin hankkia sisarusta koeputkihedelmöityksellä pari vuotta sitten siinä onnistumatta. Ajatuksesta on nyt luovuttu Katrin terveyden säilyttämiseksi.

– Sain huimauskohtauksia. Lääkäri totesi, että elimistö on elänyt stressitilassa vuosikausia. Nyt syön verenpainelääkkeitä. Syli on silti edelleen auki toiselle vauvalle, Katri hymyilee. (HäSa)