Uutiset

Kunnallinen perhepäivähoitaja pääsee työaikalainsäädännön piiriin

Hämeenlinnassa on tällä hetkellä 80 kunnallista ja 40 yksityistä perhepäivähoitajaa.

-Kunnallisten perhepäivähoitajien määrä on vähentynyt parin viime vuoden aikana 20 hoitajalla, varhaiskasvatuspalveluiden palvelujohtaja Marja-Liisa Akselin kertoo.

Yleensä kaupunki etsii uusia perhepäivähoitajia nonstoppina, mutta tällä hetkellä rekrytoinnissa on tauko.

Akselinin mukaan rekrytointistoppi johtuu siitä, että perhepäivähoitajien työaikalaki muuttuu elokuun ensimmäinen päivä, eikä lainmuutoksen seuraukset ole vielä täysin selvillä. Työaika lyhenee 43 viikkotyötunnista 40 tuntiin.

-Tosin viime aikoina ei perhepäivähoitajien paikkoihin ole juuri ollut hakijoitakaan.

Varsinkin kaupungin länsipuolella päivähoitojonot ovat pitkiä, mutta hoitajia ei vain ole.

Kaupunki valvoo yksityisiäkin

Tilaajapäällikkö Seija Mäkisen mukaan yksityisten perhepäivähoitajien määrä lähti kasvamaan pari vuotta sitten, kun kuntalisä otettiin käyttöön vuonna 2009.

Yksityinen päivähoito on yksityisen yrittäjän tai yhteisön tuottamaa, mutta silti kaupungin valvomaa ja tukemaa päivähoitoa.

-Ero kunnalliseen perhepäivähoitajaan on ainakin siinä, että hoitaja voi valita asiakkaansa ja määritellä omat tulonsa.

Mäkisen mukaan hinnoittelussa ei kuitenkaan ole kovin suuria eroja kunnalliseen verrattuna.

Kaupunki tukee yksityistä päivähoitoa maksamalla palveluntuottajalle yksityisen hoidon tukea sekä kuntalisää. Myös palkatessaan lapsilleen kotiin hoitajan vanhemmat voivat saada yksityisen hoidon tukea.

Mäkisen mukaan varsinkin kantakaupungissa suositaan kotiin palkattavia hoitajia.

-Onhan se ymmärrettävää, jos perheessä on monta lasta, joita pitäisi lähteä viemään hoitopaikkaan. On helpompaa, jos hoitaja tulee kotiin. (HäSa)