Uutiset

Kunnan tuki nuorison harrastustiloihin

Janakkalan liikunta- ja nuorisolautakunta teki hiljattain nuorisotoimen ehdotuksesta päätöksen, jonka mukaan bänditilojen järjestäminen ei kuulu kunnan nuorisotoimelle.

Olen kolmen kohta täysi-ikäisen janakkalalaisen lapsen isä. Olen jo pitkään ollut huolissani nuorison eriarvoisesta kohtelusta kunnassamme.

Perinteisesti on jo pidemmän aikaa verovaroja ohjattu liikunnan tukemiseksi. Kunnassamme on mielestäni urheilun harrastamista varten halleja ja liikuntapaikkoja jo runsaasti.

Kaikki nuoret eivät harrasta urheilua, eikä heidän haaveena ole olla jääkiekkoilijoita, jalkapalloilijoita, yleisurheilijoita, hiihtäjiä eivätkä painijoita.

On paljon nuoria, jotka harrastavat kulttuuria, musiikkia ja tai muuta toimintaa.

Urheilu ei mielestäni ole kuvainnollisesti palvottava kultti tai uskonto, jonka alttarille tulee jokaisen veronmaksajan kantaa almunsa. Lähihistoria on osoittanut, että laajan joukon ihailemat huippu-urheilijat ovatkin kaikkea muuta kuin idoleja.

Hiihtäjät kärähtivät dopingista, pesäpalloilijat sortuivat sopupeleihin, jalkapalloseurat hävisivät tahallaan, vedonlyönnin takia. Uutinen, joka pysäytti minut oli kuitenkin tutkimus, jonka mukaan hyvin nuoret jääkiekkoilijat käyttävät muuta ikäluokkaansa selvästi enemmän alkoholia.

”Urheilu on puhdasta, kaunista ja antaa nuorille hyvät eväät elämälle”. Tämä on ollut ehkä joskus entisinä hyvinä aikoina totta, mutta valitettavasti maailma on muuttunut raaemmaksi ja moni muukin arvo on haihtunut savun pöllähdyksenä ilmaan.

Olisiko jo korkea aika nähdä nuoret kokonaisuutena?

Kulttuuri, musiikki ja muu yksilöllinen harrastustoiminta pitää oikeasti ottaa mukaan yhteiseen tuettavaan toimintaan. Tuki kannattaa nuorten järkevälle toiminnalle, oli se sitten urheilua tai musiikkia.

Nuoret ovat ajattelevia ja järkeviä yksilöitä, toiset käyttävät lihaksiaan toiset muita ominaisuuksiaan. Jos jatkuvasti ja korostetusti kunnan päättäjät ja yhteisöt tukevat vaan tiettyä toimintaa, on vaarana pettyminen ja masennus.

Olen vahvasti sitä mieltä, että nuoria pitää kannustaa heille ominaiseen harrastustoimintaan ja tukea kannattaa antaa yhteisistä verovaroista.

Silloin saamme taas nuoria pois huumeista, ilkivallasta ja muusta turhasta vetelehtimisestä

Verovaroja mieluummin ajoissa musiikkiin kuin päihteiden torjuntaan liian myöhään!

Kari Virtanen

Punkka, Janakkala

Päivän lehti

27.10.2020

Fingerpori

comic