Uutiset

Kunnat ovat osa kansanvaltaa - suurkunnat valtiovaltaa

Hämeen Sanomien pääkirjoitus ”Hämeenlinnan seutu suurkunnaksi” oli ällistyttävä. Kirjoituksessa demokratiavajetta ei pidetty ongelmana eikä suurkunnille nähty periaatteellista estettä. Kuitenkin suurkunnille on ainakin kaksi periaatteellista estettä. Nämä periaatteet ovat kansanvalta ja vapaus.

Kuntien erityisluonne on unohtunut. Vaikka Suomen kuntien itsehallinto pohjautuu vuoden 1868 lakiin, on kunnilla usein paljon pidempi historia takanaan.

Kuntarakenne pohjautuu jo ennen kristinuskoa syntyneisiin muinaispitäjiin. Varhaiskeskiajalla seurakunnat syntyivät aiemman pitäjärakenteen päälle. Ruotsin maakuntalakien mukaisesti uuden seurakunnan saattoivat muodostaa ne, jotka yhdessä halusivat rakentaa kirkon.

Myöhemmin hallintopitäjät ja lopulta kunnat noudattivat samaa maantieteellistä jakoa, joka keskiajalla oli seurakunnille muotoutunut.

Tämä kuntarakenne näkyy Hämeessä edelleen: keskiaikainen kirkko asutuksen painopisteessä ja kunnan rajat harvempaan asutuilla takamailla. Usein myös yhdistävä vesistö on määrännyt kuntien muotoutumista.

Kuntarakenteella on maisemaan, topografiaan ja asutukseen perustuvat luonnolliset lähtökohdat. Koska kuntarakenne on säilynyt keskiajalta nykypäiviin asti pääpiirteissään samana, on myös vuosisatojen aikana tapahtunut rakentaminen ja kulttuurimaiseman kehitys nivoutunut vallitsevaan pitäjä- ja lopulta kuntajakoon. Kuntarakenne on tästä syystä jotain aivan muuta kuin yritysmaailman organisaatiot, joita voidaan jatkuvasti muutella markkinatilanteen mukaan.

Kuntien erikoisin ominaisuus ei kuitenkaan ole pitkä historia tai luonnolliset rajat, vaan se, että kunnat ovat hallintorakenteita, joita mikään esivalta ei ole asettanut ja joiden rajoja kukaan hallitsija ei ole piirtänyt.

Kunnat ovat perustaltaan kansalaisyhteisöjä, jotka ovat muodostuneet paikallisista lähtökohdista kansan itsensä muodostamina. Nykyinen kuntarakenne kaikissa pohjoismaissa on Pohjolan vapaiden kansojen luomus, ja se on kestänyt aikaa paremmin kuin kuningashuoneet ja valtakuntien rajat.

Ehdotettu raju muutos kuntien lukumäärään tarkoittaisi paikallishallinnon kansanvaltaisen perustan romuttamista ja kansalaislähtöisten kuntien korvaamista valtiovallan asettamilla valtionhallinnon paikallispiireillä.

Suurkuntajärjestelmässä kuntavaaleista tulisi luonteeltaan valtiollisia vaaleja. Keskustalla on Suomessa 21 piirijärjestöä, SDP:llä 15 ja kokoomuksella 16. Maan hallitsemiseksi kaksikymmentä suurkuntaa riittäisi siis varmasti puolueelle kuin puolueelle. Jotain tällaista Stalin olisi varmasti tuonut Suomeen, jos olisi päässyt niin pitkälle.

Mikään yhteiskuntamalli ei ole kuitenkaan osoittanut, että päätösvallan siirtäminen kauemmas kansalaisesta toisi mukanaan mitään hyvää. Koska kuntien lukumäärän vähentäminen tarkoittaa päätöksenteon karkaamista yhä kauemmaksi kuntalaisen käsistä, ei suurkuntamalli palvele kuntalaisen etua.

Päätösvallasta luopuminen taloudellisen hyödyn toivossa on lyhytnäköistä – ensin menee päätösvalta ja sitten taloudellinen hyöty, eikä kumpikaan tule takaisin.

Kunnat ovat juuriltaan kansalaisyhteisöjä, eikä niiden lukumäärästä päättäminen kuulu valtiovallalle tai puolueille sen enempää kuin siitä päättäminen, kuinka monta luonnonsuojeluyhdistystä tai muuta kansalaisyhteisöä Suomessa saa kerrallaan olla. Jokaisen kunnan kohtalosta päättävät kuntalaiset itse, ja tähän heillä on perustuslain takaama oikeus.

Sampo Honkala

arkkitehti SAFA

Helsinki

Päivän lehti

22.1.2020