Uutiset

Kunnat torjuvat Hämeen liiton maksukorotukset

Kantahämäläiset kunnat torjuvat Hämeen liiton esittämät noin yhdeksän prosentin maksukorotukset ensi vuonna. Asiaa on käsitelty maakunnan kunnanjohtajien palaverissa.

Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Tapani Hellstén (sd.) sanoo, että seutukunta otti asiaan yhteisen kannan.

– Halusimme seudullisen kannanoton, koska haluamme välttää Hämeenlinnan kaupungin ja kuntayhtymien vastakkainasettelua. Samanlaisia kustannuspaineita on mm. erikoissairaanhoidossa, jossa pyritään yhteiseen maakunnalliseen päätöksentekoon.

Hellsténin mukaan Hämeenlinnan linjaus kolmen prosentin yleisestä korotustasosta on saanut paljon tukea kunta- ja seutukuntatasolla.

– Kun kuntatalous on vaikeassa tilanteessa, niin korotustaso ei voi olla korkeampi kuin kunnissa.