Uutiset

Kuntia ärsytetään kehittymään

Hämeenlinna 2.7.2005

Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg ei kainosti salaile päämääräänsä. Hän haluaa Valta kunnassa -kirjallaan kärjistää ja tätä kautta ärsyttää kuntien päättäjiä ja virkamiehiä hakemaan uusia ratkaisumalleja kaiken aikaa kärjistyviin kunta-alan ongelmiin.

Kunnallispolitiikasta ja -taloudesta on julkaistu huomattavan paljon erilaisia kirjoja, joissa on paljon asiaa. Monissa kirjoissa asioiden paljous kostautuu tylsyytenä. Professori Wibergin kirjalle on selvä tilaus. Jopa pyhän suuttumuksen kautta saattaa syntyä uusia kestäviä ratkaisumalleja maassa, jossa kuntia koskeva keskustelu on vuolaasta sanatulvasta huolimatta lähinnä seisovaa vettä.

Wiberg näkee kuntien vaivaksi vallan keskittymisen. Pieni porukka, jossa ovat edustettuna sekä luottamushenkilöt että virkamiehet, voivat päättää tosiasiassa kunnan asioista jo ennen valtuuston kokousta. Erikseen ärsyttäjäprofessori tukistaa vielä kuntien virkamiehiä, jotka hänen mielestään ajavat paremminkin byrokratian kuin kuntalaisten parasta. Luottamushenkilöt jakavat valtaansa jopa mielellään virkamiehille.

Wiberg ampuu kovilla ja tästä häntä on kiittäminen. Kukaan kunta-alaa vähänkin tunteva ei voi kiistää hänen arvionsa oikeellisuutta. Kunnallista valtaa on aivan varmasti liikaa virkamiesten käsissä ja vallan kuumassa ytimessä on liian monessa kunnassa liian pieni kaveriporukka.

Vallasta, vallanjaosta ja kansanvallasta on kuitenkin vaarallisen helppo piirtää elämälle vieraita malleja paperille. Sinisillä silmillä voi muun muassa kuvitella, että kunnanvaltuustoissa valta on jaettu tasan kaikkien valtuutettujen kesken. Tämä ei ole kuitenkaan todellisuutta yhdenkään kunnan tai kaupungin valtuustossa.

Tärkeää ja mielenkiintoista on arvioida, mikä perimmiltään synnyttää kuntiin pienen piirin vallan. Osa valtuutetuista pyrkii rynnien valtaan ja tässä joku aina onnistuu. Rehellistä on kuitenkin myös myöntää, että osa luottamushenkilöistä haluaakin pysyä rivivaltuutettuna, turvallisen kaukana ikävistä päätöksistä. Kun kunnissa kurjuus lisääntyy, entistä enemmän joudutaan kysymään, missä ovat raskaiden ratkaisujen tekoon pystyvät luottamushenkilöt.

Wiberg laskee pienen piirin vallan estävän kuntia muuttumasta ajan vaatimusten mukaisesti. Johtopäätös on rohkea, yksioikoinenkin. Huomattavalla osalla kuntien luottamushenkilöistä on taloudellinen kytkös kuntaan. Jos valtuutettu ei ole kunnan tai kuntainliiton palkkalistoilla, siellä on hänen puolisonsa, lapsensa tai sukulaisensa. Tämä tosiasia estää kuntia muuttumasta huomattavasti tehokkaammin kuin valtapiirin koko.

Virkavallan kasvusta on koko tavalla aiheetonta moittia kuntien virkamiehiä, mitä Wiberg tähdentää. Jos luottamushenkilöt juoksevat karkuun ikäviä asioita ikävine ratkaisuineen, ei virkamiehille jää paljon vaihtoehtoja. Kunnissakin jonkun on aina pakko olla etulinjassa.

Jos luottamushenkilöt juoksevat karkuun ikäviä asioita ikävine ratkaisuineen, ei virkamiehille jää paljon vaihtoehtoja.