Uutiset

Kuntien lastensuojelussa liian vähän käsipareja

Lastensuojeluilmoitusten käsittely ontuu monessa Etelä-Suomen kunnassa. Läheskään kaikkia ilmoituksia ei kyetä käsittelemään lain asettamassa määräajassa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tammi-kesäkuun tilanteesta tekemän selvityksen mukaan lastensuojeluilmoitusten määrä vain kasvaa kasvamistaan, mutta niitä käsittelemässä on entistä vähemmän päteviä sosiaalityöntekijöitä.

Parhaiten lastensuojeluilmoitusten käsittelystä selvisivät pienehköt, yli 6000:n, mutta alle 20 000 asukkaan kunnat.

Isohkoista kunnista muun muassa Lahti on kyennyt parantamaan lastensuojeluilmoitusten käsittelyään. Huolestuttavaan suuntaan puolestaan on menty esimerkiksi Hämeenlinnassa ja Kotkassa.

Hämeenlinnassa lastensuojeluilmoitukset pystyttiin käsittelemään seitsemän arkipäivän määräajassa enää 74-prosenttisesti, kun vuonna 2009 vastaavaan kyettiin 95-prosenttisesti.


Hämeenlinnassa pitkä jono

Hämeenlinnan lastensuojelun palvelupäällikkö Marja Hänninen kertoo, että alkuvuoden luvuista kaupungin tilanne on vain heikentynyt. Vielä vuosi sitten tilanne oli kohtuullisen hyvä, mutta tulevaisuuden näkymät ovat synkät.

-Jos tänään tulee lastensuojeluilmoitus, aikaa joutuu odottamaan tammi-helmikuun vaihteeseen. Lastensuojelun selvityksen määräajathan alkavat tässä ihan selkeästi paukkua, Hänninen toteaa.

On selvää, että jos selvityksen aloittamiseenkin kuluu aikaa kaksi kuukautta, ei sitä saada tehdyksi vaaditussa kolmen kuukauden määräajassa. Selvitysajankohtana tähän kyettiin vielä 93-prosenttisesti.

– Usein perheet itsekin haluavat apua itselleen ja odottavan aika on pitkä. Laki on varmasti luotu sen vuoksi, että lapset ja perheet saisivat ajoissa apua. Tämä on oikeasti kestämätön tilanne, mutta se ei ole missään nimessä työntekijöiden vika. Kukaan ei voi tehdä määräänsä enempää, Hänninen harmittelee.

Hän epäilee, ettei tilanne muutu Etelä-Suomen kunnissa miksikään ennen kuin aluehallintovirasto määrää niille tuntuvia uhkasakkoja.


Pulaa pätevistä työntekijöistä

Palvelupäällikkö Marja Hännisen mukaan työtä on yksinkertaisesti liikaa väkeen nähden. Tilannetta vielä pahentaa se, että kahdeksasta virasta yksi on avoinna ja viidellä työntekijällä ei ole tehtävään vaadittavaa pätevyyttä.

-On ymmärrettävää, että nuoret ihmiset haluavat kokeilla eri töitä. Osasyy muualle hakeutumiseen voi olla kuitenkin olla, että työtä on niin paljon, ettei sitä pysty tekemään hyvin, Marja Hänninen arvioi.

Kaupungilla on ollut vaikeuksia saada irtisanoutuneiden, äitiyslomalaisten ja virkavapaalla olevien tilalle päteviä sijaisia. Sijaisiksi on saatu esimerkiksi opinnoissaan loppuvaiheissa olevia sosiaalialan opiskelijoita, joilla luonnollisestikaan ei ole samanlaista rutiinia asioiden hoitamiseen kuin pitkäaikaisilla työntekijöillä.

Hämeenlinna ei ole ongelman kanssa yksin, sillä pätevien työntekijöiden puute oli selvityksen perusteella yleinen ongelma. Koko alueviraston toimialueella keskimäärin neljä työntekijää kymmenestä oli muodollisesti epäpäteviä. Erityisen hankala tilanne oli Päijät-Hämeessä. (HäSa)