fbpx
Uutiset

Kuolema ei ohita lasta

Lapsen elämässä suurin menetys on vanhemman kuolema. Joka kahdeskymmenes lapsi menettää vanhempansa ennen lukioiän loppua.

Nykyään lapsia ei suojella kuolemalta, sillä he näkevät kuolevia joka päivä televisiossa sekä tietokone- ja konsolipeleissä.

Riihimäen seurakunnan pastori Anneli Hokkanen muistuttaa, että kuolemasta ei kannatakaan tehdä tabua, vaan lapsen kysymyksiin on vastattava rohkeasti.

Pienillä lapsillakin on silmät ja korvat. He vaistoavat mitä on tapahtunut, ja täyttävät mielikuvituksella tietämättömyyden aukon. Sen vuoksi lapselle on kerrottava kuolemasta totuus.

– Lapsen on helpompi käsitellä tunteitaan, jos hän saa tietoa pienissä paloissa. Kuolemasta kertominen on hankalaa, mutta siitä on kerrottava rehellisesti, rauhallisesti ja avoimesti.

Hokkanen antaa myös käytännön neuvon. Kuolemasta puhuttaessa kannattaa välttää sanoja poisnukkunut, levätä ja nukkua, sillä niistä saattaa tulla lapselle vääriä mielikuvia. Hän voi luulla esimerkiksi papan olevan päiväunilla ja heräävän minä hetkenä hyvänsä.

Lapsen suru on syvää

Läheisen ihmisen kuolema on lapselle aina suuri menetys, jota hän suree. Lapsi tarvitsee surressaan aikaa, läheisyyttä ja turvaa.

– Lapsen suru on syvää ja intensiivistä. Lapsi myös suree pitkään.

Hokkanen muistuttaa, että suru on yhtä voimakasta kuin rakastuminen, ja se voi muuttaa ihmistä ja hänen elämäänsä.

– Kuolema ei merkitse esimerkiksi lapsen ja hänen vanhempansa suhteen päättymistä. Surun tehtävä ei ole irrottaa lasta kuolleesta ihmisestä vaan muokata muistoja ja muovata suhde uudelleen. Se kantaa elämässä eteenpäin.

Lapsen surussa on kirjo erilaisia tunteita, jotka eivät ole aina positiivisia. Lapsi saattaa kokea vihaa, petetyksi ja hylätyksi tulemista. Surressa kaikki tunteet ovat sallittuja.

– Tunteet ovat merkki siitä, että lapsi tekee surutyötä. Lapsella ei ole tunteille sanoja. Aikuinen ei voi poistaa lapsen kokemaa kärsimystä.

Sairaudesta kerrottava

Hokkasen mies kuoli, kun heidän lapsensa olivat 17-20-vuotiaita nuoria. Sitä ennen kuolema oli kohdattu isovanhempien menehtyessä.

– Lapselle pitää kertoa, missä mennään, jos esimerkiksi toinen vanhemmista sairastaa. Silloin lapsi on ajan tasalla tapahtumista ja voi käsitellä asiaa omalla tavallaan.

Papin töissään Hokkanen on kohdannut myös syvää surua, kun esimerkiksi lapsen sisarus tai ystävä on kuollut.

– Ystävän kuollessa lapsi tai nuori ei yleensä saa tukea. Kaverit ja kuolleen ihmisen vanhemmat pitäisi saattaa yhteen. Silloin he voisivat jakaa tuntojaan ja surra yhdessä.

Menot