Kolumnit Uutiset

Kuolema tuli lähelle

Kun äitini kuoli yli kymmenen vuotta sitten, tajusin että minulla on vain kahdenlaisia läheisiä. Niitä, joita olen itse saattamassa haudan lepoon, ja niitä, jotka saattavat minua. Enkä tietenkään tiedä etukäteen, kumpaan joukkoon kukin kuuluu.

Emme tiedä, milloin täältä lähdemme. Tätä emme kuitenkaan useinkaan ajattele. Jotkut eivät ehkä koskaan.

Elämme kuin kuolemaa ei olisikaan – ikään kuin se sillä tavoin pysyisi kauempana.

Mutta joskus kuolema tulee lähelle. Elämän rajallisuutta on vaikea kieltää, kun seisomme kappelissa läheisemme arkun äärellä.

Minunkin elämässäni on kuitenkin mennyt vuosia, välillä varmaan kymmenenkin vuotta, ettei tarvinnut osallistua yksiinkään hautajaisiin. Oli vaihe, että lähipiirissä ei vain sattunut kuolemantapauksia. Nyt ajattelen, että olipa se kevyttä ja iloista aikaa.

Viime vuosina hautajaiskutsuja on tullut säännöllisesti. Se on luonnollista, kun itsellekin on karttunut jo jonkin verran ikää, ja myös sukulaiset ja tuttavat vanhenevat.

Vuoden vaihtuessa mielessä on usein toive siitä, ettei uusi vuosi toisi tullessaan suuria menetyksiä. Aina sitä toivoo vähintään sitä, ettei kukaan läheinen ihminen kuolisi alkavan vuoden aikana.

Tämän vuoden alku oli erilainen. Katselin ilotulituksia apealla mielellä, sillä tiesin varmasti, että yksi menetys olisi pian edessä. Pitkäaikainen työtoveri oli saattohoidossa. Hautajaiset olivat eilen.

Puhumme kuolemasta usein kierrellen. Monesti vältämme yksinkertaista hän kuoli -ilmaisua. Sanomme mieluummin: hän menehtyi tai hän nukkui pois. Kuolemaahan on helpointa ajatella unena, josta ei herää. Ja sen varmaan useimmat valitsisivat kuolintavakseen, jos tavan saisi valita.

Antiikin aikana vaikuttanut kirjailija Petronius käytti toisenlaista ilmausta. Roomalainen kirjoitti: Hän on siirtynyt enemmistön joukkoon.

Tuo lause on jotenkin suhteuttava. Se tuo kuoleman lähelle neutraalisti ja asiallisesti ja kertoo, että käymässähän me täällä vain olemme.

Äskettäin kuuntelin töihin ajaessani nelikymppisten radiojuontajien jutustelua. He puhuivat Bill Gatesista, ja miespuolinen juontaja alkoi kehuskella sillä, että hänellä itsellään on jotain, mitä Bill Gatesilla ei ole ja jota tämä ei saa, vaikka maksaisi mitä.

No mitä? muut utelivat. No, minulla on seitsemäntoista vuotta enemmän! mies vastasi.

Jutustelu oli tietysti kevyttä läppää eikä ollut tarkoitettu tosikkomaisesti otettavaksi. Silti jotenkin hätkähdin.

Sillä eihän meistä kukaan tiedä tulevien vuosiensa määrää. Nelikymppinen voi toki olettaa elävänsä pitempään kuin lähes kuusikymppinen, mutta varmaa se ei ole.

Tänään elän, mutta huomisesta en tiedä. Sitä paitsi elämä kuluu nopeasti joka tapauksessa.