Uutiset

Kuopion iskussa kuollut oli Ukrainan kansalainen

Vuonna 1996 syntynyt nainen oli tullut Kuopioon pari vuotta sitten opiskelemaan.
Kauppakeskuksen edustalle oli tuotu muutamia kynttilöitä ja kukkia. Kuva: Matias Honkamaa
Kauppakeskuksen edustalle oli tuotu muutamia kynttilöitä ja kukkia. Kuva: Matias Honkamaa

Kuopion kouluiskussa kuollut nainen oli Ukrainan kansalainen. Asia vahvistettiin Ukrainan suurlähetystöstä Lännen Medialle keskiviikkona.

Uhri oli syntynyt vuonna 1996. Hän oli tullut Suomeen ja Savon ammattiopistoon opiskelemaan vuonna 2017. Uhrin omaisille asiasta on kerrottu varhain keskiviikkoaamuna.

Savon ammattiopistoon tehdyssä iskussa vakavasti loukkaantuneita on kaksi. Toinen loukkaantuneista on teon tekijäksi epäilty mies.

Lännen Medialle haastattelun antanut Piatta Miettisen mukaan toinen vakavasti loukkaantunut olisi koulun opettaja.

– Tyttäreni on erityisen pahoillaan opettajan puolesta, joka sai ilmeisesti todella vakavia vammoja hyökkäyksessä. Opettaja on ilmeisesti toiseksi vakavimmin iskussa loukkaantunut tekijän itsensä jälkeen, Piatta Miettinen sanoo.

Kuopion yliopistollisen sairaalan KYSin johtavaylilääkäri Antti Hedman ei vahvista väitettä potilaiden yksityisyyden suojan vuoksi.

– Emme kommentoi yksittäiseen potilaaseen liittyviä asioita, Hedman sanoo.

Vakavasti loukkaantuneiden lisäksi sairaalahoidossa vielä keskiviikkona oli kolme henkilöä.

Keskusrikospoliisi (KRP) jatkoi tapauksen tutkintaa paikan päällä Kuopiossa. Keskiviikkona pidetyssä tiedotustilaisuudessa poliisi kertoi, ettei epäillyn historiassa ole mitään sellaista, joka viittaisi tekoon.

– Epäillyn henkilöhistoriassa ei ole mitään sellaista, jonka perusteella tätä olisi voitu ennakoida. Suuri kysymys on, miksi nuori mies hyökkäsi viattomien ihmisten kimppuun raa’alla väkivallalla, tutkinnanjohtaja, KRP:n rikoskomisario Olli Töyräs sanoi.

Poliisi jatkaa tapauksen selvittelyä kuulemalla muun muassa ammattiopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa. Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve toivoo, että poliisi saa kaiken tarvitsemansa avun.

– Toivomme, että henkilökunta ja opiskelijat auttavat tässä asiassa poliisia mahdollisimman paljon eli kertoisivat poliisille kaiken sen tiedon, joka heillä on, Helve sanoi.

Lisää aiheesta: Kuopion iskusta epäillyn motiivi on yhä mysteeri – Poliisi puhuttanut epäiltyä