Uutiset

Kuoppien kautta valkokankaalle

Harva teos on onnistunut synnyttämään maailmalla yhtä valtaisaa hälyä kuin Dan Brownin Da Vinci -koodi.

Kiistelty tarina uskonnon historian suuresta salaisuudesta tempaisi minutkin mukaansa.

Luettuani kirjan pari vuotta sitten, aloin odottaa malttamattomana, että tarina filmattaisiin.

Reilu viikko sitten kohua herättäneen teoksen elokuvaversio saapui Suomen elokuvateattereihin.

Odotukseni kiipeilivät katossa.

Maailmanlaajuisesti jo yli 40 miljoonaa kappaletta myyneeseen hittikirjaan pohjautuvassa elokuvassa täytyi olla yhtä värisyttäviä jännitteitä kuin romaanissa.

En halunnut uskoa Cannesin elokuvajuhlilta asti meuhkanneita kriitikoita ja fanaattisimpia puristeja, jotka vertaavat elokuvaa Brownin romaaniin ja syynäävät epäkohtia suurennuslasilla.

Monet klassikkoelokuvat perustuvat kirjoihin. Kun kirjallisessa muodossa oleva tarina muutetaan audiovisuaaliseen muotoon, elokuvaksi, edessä on aina haasteita.

Kirjaa lukiessaan ihminen muodostaa mielikuvia tarinasta. Hahmot, paikat, tunnelmat ja tarinan sävyt saavat erityisen merkityksensä.

Ennakko-odotukset ovat syöpyneet lukijan mieleen jo ennen, kuin tämä ehtii edes nähdä kirjasta tehtyä filmatisointia. Niin minullekin aina käy.

Myös elokuvantekijät luovat kirjasta oman tulkintansa.

Ei ihme, ettei tuo tulkinta aina kohtaa lukijoiden mielikuvia.

Elokuva formaattina ei juuri muistuta kirjaa.

Kirja koostuu tekstistä, jota voi lukea omassa rauhassaan niin kauan kuin haluaa.

Elokuvassa liikkuva kuva, puhe, musiikki, äänitehosteet ja katsomistilanne kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat tunnelman.

Audiovisuaalinen ilmestys puristetaan yleensä enintään muutaman tunnin istumalihastreeniksi.

Filmatisointi on mielestäni onnistunut, jos se pystyy luomaan samankaltaisen tunnelman kuin alkuperäisteoksessa.

Toisaalta elokuvan täytyy toimia myös itsenäisenä teoksena, jotta juonesta saavat kiinni sellaisetkin katsojat, jotka eivät ole kirjaa lukeneet.

Jos kirja vain kopioidaan elokuvaksi, siitä tulee yleensä floppi. Parhaiten toimivat sellaiset elokuvat jotka ovat sovituksia kirjasta.

Esimerkiksi Stephen Kingin klassikon Hohdon elokuvaversio painottaa eri asioita kuin kirja ja toimii siten selkäpiitä karmivan loistavasti.

Da Vinci -koodi elokuvana veti maton altani. Odotin elokuvanautintoa, mutta sainkin ontuvan tiivistelmän romaanista.

Kun tarinoita muokataan kirjasta elokuvaksi, edes 150 miljoonan Hollywood-dollarin budjetti ei näköjään aina riitä antamaan elokuvantekijöille uskallusta kokeilla omia siipiään.

He lienevät unohtaneet, että elokuvasta tekevät toimivan aivan eri asiat kuin kirjasta.

Hanna Poikolainen

Päivän lehti

24.5.2020