Uutiset

Kurvinen ja Lohi ennakkosuosikit keskustan ryhmän johtoon

Äänestyksiä tulossa, Kaikkonen joutuu luopumaan tehtävästä ministeripestinsä takia.
Kansanedustaja Markus Lohi on toinen vahvoista nimistä ryhmän johtoon. Kuva: Compic/Pekka Sipola
Kansanedustaja Markus Lohi on toinen vahvoista nimistä ryhmän johtoon. Kuva: Compic/Pekka Sipola

Keskustan eduskuntaryhmä on parhaillaan koolla valitsemassa ryhmälle uutta johtoa.

Nykyinen ryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) aloitti Antti Rinteen (sdp.) hallituksen puolustusministerinä torstaina, joten ryhmän vetäjän täytyy vaihtua.

Antti Kurvinen (kesk.) naurattaa tuoretta elinkeinoministeriä Katri Kulmunia. Kuva: Compic/Pekka Sipola
Antti Kurvinen (kesk.) naurattaa tuoretta elinkeinoministeriä Katri Kulmunia. Kuva: Compic/Pekka Sipola

Nopea kyselykierros osoittaa, että kärjestä taistelevat kansanedustajat Antti Kurvinen sekä Markus Lohi. Edellinen on Pohjanmaalta, jälkimmäinen Lapista. Molemmat ovat koulutukseltaan juristeja.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsee niin ikään uuden puheenjohtajan, mutta vasta ensi viikolla. Nykyinen puheenjohtajan Kalle Jokinen on kertonut luopuvansa tehtävästä.

Jokisen mantteliperijöiksi on mainittu esimerkiksi Elina Lepomäki,
Kai Mykkänen, Anna-Kaisa Ikonen ja Paula Risikko.