Uutiset

Kushin-Kanin ottelijoille voittoja

Hämeenlinnan Kushin-Kanin potkunyrkkeilijät menestyivät lauantaina Helsingissä järjestetyissä kansallisissa potkunyrkkeilykisoissa. Seuran molemmat ottelijat, Pyry Kujala ja Anna-Kaisa Hokkanen, voittivat vastustajansa.

Ensimmäisenä kehään pääsi K1 -67 kg:n sarjassa otellut Pyry Kujala. Hän sai vastaansa Oulusta Henri Kurttilan. Tasainen ja hieman rikkonainen ottelu päättyi Kujalan 3–0-voittoon.

– Olin kaveria vahvempi, mutta menin turhaan hänen etäisyydelle ja kaveri sitoi heti. En päässyt oikein vauhtiin, mutta sain kuitenkin tarvittavat pisteet voittoon, Kujala kertoi.

– Kisat jatkuvat jälleen ensi viikonloppuna. Minulla on vuorossa nyrkkeilyottelu Toijalassa. Nyt on hyvä vauhti päällä ja jatketaan sillä, Kujala suunnitteli.

Anna-Kaisa Hokkanen sai niin ikään vastaansa Oulusta tulleen Paula Kamulan. Kamula voitti kisojen ensimmäisessä ottelussa isäntäseuran Susanna Heiskasen pistein 3–0. Ottelu käytiin sarjassa K1 -52 kg. Hokkanen lähti ensimmäisessä erässä vahvasti hakemaan voittoa ja saikin Kamulan pakittamaan kovilla lyönneillään. Toisessa erässä Kamula kuroi hieman eroa takaisin hyvillä alapotkuilla.

Kolmas erä oli tasainen, mutta Hokkanen piti johdon voittaen ottelun pistein 2–1.

– Nyt oli todella hyvä fiilis otella ja se näkyi kehässä. Vielä pieniä juttuja pitää hioa, mutta kokonaisuutena kunto ja muut jutut ovat kohdillaan, Hokkanen kuvaili.

GB-Gymin tiloissa käydyissä kisoissa oteltiin 17 kamppailua. Ottelijoita oli eri puolilta Suomea ja myös Virosta. (HäSa)

Asiasanat