Kolumnit Uutiset

Kuura Otava ja Madeleine Alexandra

Maailmalta tulevat signaalit eivät viime aikoina ole olleet omiaan nostattamaan mielialoja.

Eikä tässä mielessä ole ollut apua kotimaan uutisistakaan, ainakaan talousuutisista.

Yksi konsti löytää tulevaisuudenuskoa ja positiivisuutta, on lukea sunnuntaisista lehdistä palstoja, joilla vanhemmat ja isovanhemmat tiedottavat perheen uusista tulokkaista.

Tulevaisuudenuskoa riittää, ennakoivat talouskäppyrät ja Putinin aivoitukset mitä tahansa.

Nimimuoteja näyttää tällä hetkellä olevan kaksi.

Toiset vanhemmat haluavat antaa lapselleen mahdollisimman supisuomalaisen nimen – usein sellaisen, joka oli isovanhemmilla tai heidän vanhemmillaan.

Kun kääntää sunnuntain lehdestä muutaman sivun, törmää usein samoihin nimiin kuolinilmoituksissa. Nimimuodin kierto on sellaiset 80 vuotta.

Toisten mielestä taas lapsen on saatava nimi, joka kansainvälistyvässä maailmassa taipuu myös muiden kuin suomenkielisten käyttöön.

Armi Loviisa Lumikukka on hieno nimi tytölle ja Toivo Kuura Otava pojalle.

Kun Toivo ja Armi aikanaan matkustavat vaikkapa Jenkkilään, pelkän nimen perusteella siellä ei osata päätellä heidän sukupuoltaan.

Lieneekö sillä väliäkään tässä sukupuolineutraalistuvassa yhteiskunnassa.

Sen sijaan Morris Julius Pasqual ja Madeleine Alexandra Aurora taipuvat jokaiseen suuhun ainakin anglosaksisessa maailmassa ja sukupuolikin on selvillä.

Sen sijaan suomalaisilla voi olla pulmia erityisesti nimien taivutusten kanssa.

Ehkä 10 tai 20 vuotta menee vielä, kun pienet piltit saavat taas ensimmäisiksi nimikseen Ritvan, Irmelin, Taunon tai Pertin.

Toisaalta, ei tarvita kuin yksi julkkis, joka antaa lapselleen nimeksi ajalle epätyypillisen Väinön – niin kaimoja tulee heti leegio.

Tosin J. Karjalainen teki vielä varmuuden vuoksi Väinölle laulunkin.

Katri-Helena valitsi aikoinaan esikoisensa nimeksi Hanna-Leenan ja kas, muutaman vuoden kuluttua jokaisella ekaluokalla oli useita Hanna-Leenoja.

Useimmiten etunimiä sovitellaan myös sukunimen kanssa, mutta ei ihan aina. Välillä syntyy hassuja yhdistelmiä ihan suomalaisistakin nimistä.

Sitä ajattelee, että toivottavasti lapsi ei nimen vuosi joudu koulukiusatuksi.

Joskus myös supisuomalaisen sukunimen ja ulkomaisen etunimen välille syntyy koominen ristiriita.

Syntyneiden palstoilta huokuu vanhempien ja nykyään yhä useammin myös isovanhempien varaukseton ylpeys jälkikasvustaan.

Tuntuu, että siltä pohjalta Aino Iiristen ja Linus Valtterien on hyvä ponnistaa tähän taas kerran niin epävarmalta vaikuttavaan maailmaan.

Isovanhempana varma konsti toipua satunnaisesta hatutuksesta on ajatella lapsenlapsia, ainakin niin kauan, kun he eivät ole vielä teinejä.