Uutiset

Kuurupiilo oli jo syytä lopettaa

Neljä viikkoa kestänyt kuurupiilo tulopoliittisten neuvottelujen aloittamiseksi päättyi keskiviikkona, kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK ilmoitti olevansa valmis yhteiseen koitokseen palkansaajajärjestöjen kanssa. Ihmetellä sopii lähes kuukauden mittaista tuumaustaukoa, sillä sen kestäessä ei ole ollut aistittavissa merkittävää asenneilmaston muutosta. Palkansaajat ovat pitäytyneet jo aiemmin naulaamissaan tavoitteissa, joista muun muassa vaade muutosturvasta näyttää nousseen työantajille kannoksi kaskeen.

Osa EK:n viivyttelystä on neuvottelutaktiikkaa, jolla pehmitetään vastapuolta jo etukäteen. Toisaalta sen jäsenistön, suomalaisyritysten vaatimukset uutta liittoaan kohtaan ovat kovat. EK:lta odotetaan kelpo näyttöä, terävää ja entistä osaavampaa otetta kansainvälistyneessä edunvalvonnassa.
Tulevista neuvotteluista, jotka aloitetaan hyvin nopeasti, on ennustettu vaikeita, poikkeuksellisen vaikeita. Näinhän sanottu tosin aina ennenkin.

Vaikka nykyisin voimassa oleva tulosopimus päättyykin vasta talvella, maan hallitus on antanut aikatauluksi marras-joulukuun vaihteen. Siihen mennessä sovun pitäisi syntyä, jotta eduskunta ehtisi käsitellä valtion ensi vuoden talousarvion. Budjettiin sisällytetään luvatut ansiotulojen verokevennykset, jos osapuolet onnistuvat puristamaan kohtuullisen tuloratkaisun. Hallitukselle on jo oman uskottavuutensa takia tärkeintä, että ratkaisu ylipäätään syntyy.

Elokuisen budjettiriihen verolupaukset voitelevat neuvotteluja, sillä tuskin kukaan haluaa ottaa vastuulleen kaikkia palkansaajia koskevan veronalennuksen kaatamista.

Mikäli neuvottelut eivät johda haluttuun tulokseen, keskitettyyn ja laajaan ratkaisuun, edessä ovat liittokohtaiset neuvottelut. Suomalainen työmarkkinajärjestelmä ei siedä kovin pitkää sopimuksetonta tilaa. Sellainen merkitsisi helposti häiriöitä; lakkoja, ulosmarsseja ja työnseisauksia.

On ilmeistä, että liittokohtaisissa ratkaisuissa vahvat liitot, muun muassa paperi- ja metalliliitot puristavat jäsenilleen kelpo sopimuksen. Heikon kannattavuuden matalapalkka-alat saisivat muruja pöydiltä eikä solidaarisesta palkkapolitiikasta enää puhuttaisi mitään. Häviäjinä olisivat naisvaltaiset alat, palvelu- ja hoitotyön ammatit.

Muutamien ammattiliittojen prosenttimääräisesti muhkeita palkankorotusvaateita ovat siivittäneet talouden hyvät kehitysnäkymät, suuryritysten vahvistuneet taseet sekä eräiden yritysten johdon kuittaamat muhkeat optiot. Myös teollisten työpaikkojen kato maamme rajojen ulkopuolelle on herättänyt ymmärrettävää huolta ammattiyhdistysliikkeessä.

Tuloneuvottelujen käsikirjoitukseen kuuluvat alussa esitettävät kovilta kuulostavat vaatimukset. Neuvottelijoiden ei ole niitä kuitenkaan syytä pelätä. Siksihän neuvotteluja käydään, että näkemykset saadaan lähentymään toisiaan ja loppusuoralla niistä puristetaan kompromissi.

Maltillinen, mutta talouden tosiasiat, niin hyvät kuin ikävätkin huomioon ottava kaksi-kolmevuotinen ratkaisu on kelpo tavoite.