Uutiset

Kuusi kantahämäläistä koulukirjastoa sai Kopiosto-rahaa

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston Koulukirjasto-kampanja on jakanut kannustusrahaa koulukirjastojen tilojen, viihtyisyyden ja toiminnallisuuden parantamiseen sekä aineistohankintoihin.

Rahaa jaettiin kaikkiaan 185 koululle reilut 600 000 euroa. Kanta-Hämeestä rahaa sai kuusi koulukirjastoa.

Tukea saivat Ojoisten (2000 euro), Kirkonkulman (3000 euro) ja Tervakosken (2000 euro) alakoulut, Hämeenlinnan Yhteiskoulu (4000 euro), Hakkalan koulu ja Lammin lukio (3000 euro) sekä Tervakosken yhteiskoulu ja lukio (6000 euro).

Kaikkiaan tukea haettiin 6 miljoonaa euroa ja hakijoita oli 750. Keskimääräinen myönnetty tuki oli 3300 euroa.

Kannustusrahaa jakaessaan Kopiosto piti tärkeänä nimenomaan satsausta sisältöön sekä oppilaiden osallistumista hakemuksen laadintaan.

Koulujen suunnitelmat rahan käyttöön ovat vaihtelevia. Tervakosken yhteiskoulussa ja lukiossa kehitetään kirjastoa Ida Ahlbergin ja Uno Cygnaeuksen hengessä ja Tervakosken alakoulussa tilajärjestelyt ja elokuvakasvatus ovat panostuksen kohteita.

Hakkalan koulun ja Lammin lukion kirjastossa raha käytetään kirjastotilan viihtyisyyden lisäämiseen muun muassa lehtiä tilaamalla.

Kirkonkulman koulukirjasto Majakka saa ensi syksyyn valmistuvassa remontissa uudet ja tarkoituksenmukaiset tilat, joissa on helppo etsiä tietoa ja tehdä esimerkiksi tutkielmaa. Kopioston palkintorahalla Majakkaan aiotaan hankkia ainakin uutta aineistoa.

Hykin yläluokkien koulukirjastoa Luovaluolaa kehitetään palkintorahoilla elämykselliseksi kohtaamispaikaksi ja oppimisympäristöksi. Toivelistalla Hykissä ovat mm.äänikirjat, dvd-elokuvat, nuortenromaanit ja selkokirjat.

Kanta-Hämeen koulukirjastojen oppilas- ja opettajaedustajat pokkasivat kannustusrahansa ja kunniakirjansa tiistaina Tampereen lyseon lukiossa järjestetyssä alueellisessa palkintojuhlassa. (HäSa)