Uutiset

Kuusi kuntaa kehittää vanhustyötä

Hattula ja Janakkala ovat jäämässä Hämeenlinnan seudun vanhustyön kehittämisen ulkopuolelle. Toimialajohtaja Erkki Torppa ei ole yllättynyt siitä, että Janakkala jää pois, mutta Hattulan päätös ihmetyttää.

– Jos rahoitusanomuksemme hyväksytään sosiaali- ja terveysministeriössä, seudullinen vanhustyön kehittämisyksikkö saa rahoituksestaan valtion tukena 75 prosenttia. Lisäksi Hämeen ammattikorkeakoulu osallistuu kustannuksiin. Tämä on kunnille varsin edullinen hanke.

Vanhustyön kehittämisyksikön tavoitteena on kehittää vanhustenhuollon toimintakulttuuria, työkäytäntöjä ja palvelurakennetta sekä syventää henkilöstön ammattitaitoa ja valmiuksia.

Kyseessä on kahden vuoden mittainen hanke, joka alkaa suunnitelmien mukaan syyskuussa tänä vuonna.

– On suunniteltu, että myöhemmin se muodostuisi vakiintuneeksi toiminnaksi, johon saadaan valtionosuutta.

Kehittämisyksikkö aloittaa toimintansa Voutilan vanhuskeskuksen, kun talo valmistuu. Toimintoja on myös Ilveskodissa. (HäSa)

Päivän lehti

28.3.2020