Uutiset Porvoo

Kuvat: Tässä huoneessa Porvoon epäillyt poliisiampujat majoittuivat – Oven edustalla yhä sahanpurua poliisioperaation jäljiltä

Lännen Media vieraili motellihuoneessa, jossa Porvoon poliisiammuskelusta epäillyt kaksi miestä majoittuivat. Motellin omistaja kertoo, ettei ole vielä päässyt korjaamaan poliisin sunnuntaisen operaation jälkiä.
Epäiltyjen poliisiampujien motellihuoneen edustalla on yhä sahanpurua poliisin sunnuntaisen operaation jäljiltä. Kuva: Mauri Ratilainen
Epäiltyjen poliisiampujien motellihuoneen edustalla on yhä sahanpurua poliisin sunnuntaisen operaation jäljiltä. Kuva: Mauri Ratilainen

Noin viiden kilometrin matkan päässä Porvoosta, Helsingintien varrella sijaitseva Motelli On Line nousi julkisuuteen, kun selvisi että epäillyt poliisiammuskelijat majoittuivat siellä. Varsinainen rikospaikka sijaitsee vain noin kilometrin päässä majapaikasta.

Lännen Media tavoitti motellin omistajan tiistaina iltapäivällä. Hän ei esiinny haastattelussa nimellään, koska ei halua osakseen julkisuutta pienellä paikkakunnalla.

– On täällä jokunen utelias käynyt katselemassa. Ei sen enempää, hän kuvailee viime päiviä.

Poliiseja ei omistajan mukaan ole sunnuntain jälkeen motellilla näkynyt, eivätkä viranomaiset hänen tietääkseen ole tehneet motellilla ainakaan vielä lisätutkimuksia.

Epäillyt olivat omistajan mukaan hyväkäytöksisiä

Poliisit menivät sunnuntaina sisään epäiltyjen ampujien huoneeseen moottorisahaa käyttäen. Omistaja kertoo, ettei ole vielä keskustellut tapahtumista tarkemmin poliisin kanssa, vaan odottaa asian tiimoilta yhteydenottoa. Hän odottaa viranomaisilta yhä myös lupaa oven korjaamiseen ja huoneen siivoustöihin.

– Poliisit kävivät sen läpi ja veivät poikien tavarat pois. Minulla on ollut lupa mennä sisään, mutta ei siellä mitään kummempaa ole. Sellainen perussiisti huone, hän kuvailee.

Myös epäillyt ampujat olivat omistajan mukaan hyvin siistejä, eivätkä esimerkiksi käyttäneet alkoholia. Hän kertoo jutelleensa miesten kanssa “niitä näitä”.

– Nuoria herrasmiehiä, hyvin ystävällisiä, omistaja sanoo.

Epäiltyjen ampujien oleskeluajasta Suomessa ennen ammuskelua on liikkunut julkisuudessa vaihtelevia tietoja. Motellin omistaja kuitenkin kertoo Lännen Medialle, että epäillyt ampujat majoittuivat motellissa parin kuukauden ajan. Asiasta kertoi myös Ilta-Sanomat.

Tunnelma on motellin omistajan mukaan alkanut nyt jo normalisoitua.

– Olemme jutelleet asiasta myös muiden asukkaiden kanssa, eikä mitään ongelmaa ole ollut, hän sanoo.

Omistaja kertoo olleensa viikonlopun tapahtumien aikana toisaalla ja olevansa toistaiseksi itsekin tiedonkulun osalta lehtijuttujen varassa. Motellin tapahtumista hän sai kuulla poliisien soittaessa sunnuntaina iltakymmenen aikaan.

– Olihan se vähän [järkytys]. Sohvalla katselin televisiota, hän kertoo.

Kiinniotto takaa-ajon päätteeksi

Ammuskelu tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Ölstensin pienteollisuusalueella Porvoossa, noin kilometrin päässä Motelli On Linesta. Rikospaikan välittömässä läheisyydessä ei ole asutusta, mutta alueella on runsaasti liiketiloja.

Vuonna 1989 ja 1994 syntyneiden miesten epäillään tuolloin ampuneen Koneistajantiellä kahta Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisia kello 0.30 aikaan. Poliisit loukkaantuivat tilanteessa.

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan epäillyt soittivat hätäpuhelun paikalle itse. Iltalehti kertoi tiistaina, että kyseessä olisi ollut väijytys. Tutkinnanjohtaja ei ole kommentoinut lehtiväitteitä.

Miehet saatiin kiinni myöhemmin sunnuntai-iltana Ikaalisissa takaa-ajon jälkeen. Myös takaa-ajon aikana poliiseja kohti ammuttiin. Kolme poliisin autoa vaurioitui tilanteessa.

Epäillyistä toinen on Ruotsin kansalainen ja toinen sekä Ruotsin että Suomen kansalainen. Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien mukaan he ovat veljeksiä.

Kaksikkoa aiotaan vaatia vangittavaksi keskiviikkona murhan yrityksistä epäiltyinä.

 

Epäiltyjen poliisiampujien motellihuoneen edustalla on yhä sahanpurua poliisin sunnuntaisen operaation jäljiltä. Kuva: Mauri Ratilainen
Epäiltyjen poliisiampujien motellihuoneen edustalla on yhä sahanpurua poliisin sunnuntaisen operaation jäljiltä. Kuva: Mauri Ratilainen

 

Epäillyt majoittuivat tässä huoneessa. Kuva: Mauri Ratilainen
Epäillyt majoittuivat tässä huoneessa. Kuva: Mauri Ratilainen

 

Kuva: Mauri Ratilainen
Kuva: Mauri Ratilainen

 

Poliisit sahasivat epäiltyjen motellihuoneen oven kahtia sunnuntaisessa operaatiossa. Kuva: Mauri Ratilainen
Poliisit sahasivat epäiltyjen motellihuoneen oven kahtia sunnuntaisessa operaatiossa. Kuva: Mauri Ratilainen

 

Kuva: Mauri Ratilainen
Kuva: Mauri Ratilainen