fbpx
Uutiset

Kuvistyöt tulivat kaupunkiin

Mitä? Kenkäkaupan näyteikkunassa on hauskan näköisiä kenkiä. Pinkistä korkokenkästä sojottaa vihreitä kyniä. Toinen kenkä taas nauraa kivisillä hampailla. Ei välttämättä ihan käyttökenkä, mutta hauska kuitenkin. Muidenkin keskustan liikkeiden ikkunoissa on väriä, joka ei sinne yleensä kuulu. Tämähän on harvinaista herkkua!

Tämän viikon ajan Kaurialan koulun ja Yhteiskoulun oppilaiden kuvaamataidon töitä on esillä ympäri kaupunkia.

Näyttelyllä juhlistetaan järjestäytyneen kuvataideopetuksen 100-vuotisjuhlaa Suomessa. Näyttelyä on ideoinut Kuvataideopettajien liitto.

– Haluamme näkyvyyttä kuvataideopetukselle, kertoo kuvataideopettaja Marja Karkama-Susi Kaurialan yläasteelta.

Esillä on tunneilla syntyneitä maalauksia, piirrustuksia, grafiikkaa, veistoksia ja valokuvia.

– Tämä on otos tekemisen arkea, kertoo Kaurialan lukion kuvaamataidon lehtori Liisa Vartiainen.

Kuvaamataidon opettajat ovat iloisia siitä, että keskustan liikkeet ovat hyvin ottaneet vastaan työt ikkunoihinsa ja niille on jopa raivattu tilaa.

Kuvataideopettaja Kaapo Salminen Kaurialan yläasteelta kertoo, että oppilaat ovat olleet innoissaan, kun ovat kuulleet, että työt pääsevät näyteikkunoihin.

– Tekemiseen on tullut vauhtia, Salminen nauraa.

Oppilastöitä on esillä pääterveysasemalla, uimahallissa ja 14 liikkeessä Hämeenlinnan keskustassa. (HäSa)

Menot