Uutiset

Kyläkoulut itsenäisen kunnan tunnusmerkkejä

Hattulan kouluverkkoasia nosti pintaan taas puheet kunnat itsenäisyydestä. Puheet Parola-keskeisyydestä ja kunnan kahtiajaosta kuohahtivat taas pintaan.

Samaan aikaan, kun kunta säästä kouluverkossa, se tuhlaa rahaa Parolan kehittämiseen oikein videon voimalla. Etelä-Hattulassa puhutaankin jo Parolan kunnanjohtajasta.

Olen valtuutettuna vaatinut koko kunnan tasapuolista kehittämistä. Teen kaikkeni, jotta kuntalaisia kohdellaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus ovat itsenäisen kunnan olemassaolon perusmerkkejä. Jos niistä ei piitata eikä niitä kunnioiteta, asetetaan kuntalaiset eriarvoiseen asemaan.

Kyläkoulut ovat olleet itsenäisen Hattulan olemassaolon peruselementit. Kylissä onkin puhuttu vakavasti koulujen lakkautuspäätöksen jälkeen itsenäisyyden merkityksestä. Valtaosa kylien väestä on tähän asti kannattanut Hattulan itsenäisyyttä. Koulujen lakkautuspäätös vei siltä asialta merkityksensä.

On varmasti aivan sama, missä kunnassa sitä asuu, kun kylän tärkein verovaroin ylläpidettävä palvelu lakkautetaan. Tuntuu raskaalta menettää kylän koulu. Sillä on suuri merkitys koko kylän väelle, siksi siitä ei hevin luovuta. Se on myös kylän elinvoimaisuuden näkyvä elementti.

Mauri Sariolan ja Pelkolan koulujen lakkautuspäätöksen yhteydessä ei kuntalaisia kuultu, vaikka kokoomus tuulettikin valtuustossa entistä avoimempaa asioiden valmistelua. Kukaan valtuutetuista ei kertonut, miten hänen oma ratkaisunsa oli syntynyt tässä kouluasiassa, joskin yhden valtuutetun silmät olivat jo avautuneet kuljettamaan Hattulan avaimia Hämeenlinnaan.

Ratkaisu isossa asiassa ei toivon mukaan jaa kuntalaisia kahteen leiriin, sillä kylmän sodan aika ei ole nykypäivää. Ehkä Hattulassa siirrytään nyt vaikeiden vaiheiden jälkeen jälleenrakennuksen aikaan, siinä riittää töitä kaikille. Muutaman vuoden kuluttua on kuitenkin rakennettava lisää seiniä oppilaille. Toivottavasti silloin ollaan viisaampia ja teknillinen henkilökunta nykyistä osaavampaa valmistelemaan uutta koulua, johonkin Etelä-Hattulaan.

Viime aikoina olen ihmetelty, mihin on kadonnut valtakunnallisestikin tunnetuksi tullut Hattulan henki. Hattulan ja Janakkalan kuntien tulevaisuus riippuu siitä, miten yhteishenkeä ja tahtoa löytyy Hämeenlinnan seudulta. Yhteistyö ei saa tökätä kuntarajoihin. Kukaan ei pärjää yksin eikä voi linnoittautua omaksi Vatikaanikseen.

Hannu Jokisuo

valtuutettu (kesk.)

Hattula

Päivän lehti

3.4.2020