Kyllä ny rimmaa

 

Koitanpa nyt tässä kerran pakinoida riimein, että tajuatte, mistä Sana…siis kana kusee viimein. Että joku elääkseensä runoja näin vääntää, silloin kun muut töihin herää, kylkeään vain kääntää, kunnes takalisto ranskalaisittain sen aamupierun ääntää.
 
Kahvinkeittoon herää silloin runoileva nainen, joka kylähulluuteen on hieman taipuvainen.
 
Perämetsän mökin ikkunasta näkyy puita, mökin sisällä on liuta nälkäisiä suita. Kolme kauhukakaraa ja viisi laiskaa kissaa, jotka tämän tästä ripuloi ja nurkkiin pissaa. Jokin aika sitten saatiin oikein mieskin taloon. Herra vihaa kissoja ja nosti niistä haloon. Ruokapöydältä hän Pörrön lattialle viskaa, mulle sanoo, ettei kissanhiekkalaatikoita tiskaa. Että niistä epeleistä emännän on vastuu, sitten sukkasillaan Tikun kikkareeseen astuu. Minä nauran kippurassa, että pöksyt kastuu.
 
Halot ovat kosteita, ne joita takkaan mätän. Ei se meinaa syttyä, mä luukut auki jätän. Vedän Reinot jalkaan ja käyn ruokkimassa kanat, päässä alkaa muhia jo hittibiisin sanat. Tyytyväisiltä ja pulleilta mun kanat näyttää, kun mä tulen takas sisään, savu tuvan täyttää. Syttynyt on takka, mutta savun työntää sisään. Mä kai takkaan liikaa Hämeen Sanomia lisään. Kylmän kostee inversio palamista haittaa, siksi sakee savupilvi kontilleen mut laittaa. Antaa sitten olla, paska takka, ei se häpee, kirvelevää savua vaik tulvii sierainläpeen.
 
Vieläkös te jaksatte mun riimejäni lukee? Näihin onkin helppo tylsemmätkin stoorit pukee. Voisinhan mä kertoo teille yhtäkin ja toista, kerran kirjoitin jo hauskan jutun jortikoista, mutta lehti suostunut ei julkaisemaan moista. Karppinen se laittoi mulle rajan, laittoi katon, sanoi että sivulle se juttu sopis Raton.
 
Harmittaa, kun aina köyhyydessä olen maannut. Etten kultalusikkaa mä syntyessä saanut. Hopeisia kyllä lahjaksi on mulle annettu, eikä niitä vielä kanikonttoriin oo kannettu. Mutta onhan elo perämetsän joskus tiukkaa. Vaikka kuinka runoilen, on rahantulo niukkaa. Ajattelin, jospa hakis työskentelyapurahaa, vaikka sitä samaa oksaa monta taiteilijaa sahaa. 
 
Joku tarttee rahaa kuvataiteeseen tai tanssiin, joku satukirjaan joku outoon performanssiin. Lehmänpaskasta jos pyörittelis pallukoita, ripustais ne kattoon, taiteeksi jos kutsuis noita, apurahaan perusteluksi se riittäis kyllä, mut sanoittaen iskelmää en valituksi yllä. Turhaan kai mä mistään mitään apurahaa pyydän, enemmän vain Meiju Suvakselle tekstii syydän. 
 
Vielä näyttää olevan mun palstallani tilaa. Joku kysyi joskus, enkö mainettani pilaa, kun mä ihan suoraan asioista puhun aina, mutta se on vapauttavaa, mua ei säännöt paina. Miksi miettisin mä mitä toiset puhuu musta. Kirjoittaen toteutan vain omaa kutsumusta. Jos voin tällä tavoin koskettaa ees yhtä teistä, tuoda iloa ja tehdä selvää kyyneleistä, silloin tahdon sanojeni takana mä seistä.
 
Tahdon tässä myöskin siitä palautteesta kiittää, jota yllättävän paljon lukijoilta riittää. Olis helppo mennä siitä mist on aita matalin, toivon, että silloin tällöin ylitän sen kuitenkin.