Uutiset

Kylmää kyytiä arjen murheille

Porealtaassa pötköttelevä Matti Sinervo nauttii elämästään. Hän nojaa päänsä altaan reunaan, kohottaa katseensa Tampereen kylpylän kattoon ja lipluttaa varpaitaan 32-asteisessa vedessä. Poreilu loppuu ja Sinervon kaveri Pentti Laijola kömpii ylös painamaan nappia. Kuplat palaavat pintaan.

Samaan aikaan Lea Lotti uskaltautuu kylmäaltaaseen. Pikkuruista allasta vahtii ärjy jääkarhu. Terveellistä avantouintia harrastava Lotti pulahtaa veteen, joka viiltää kylmyydellään.

Nainen huudahtaa hämillään ja nousee salamana ylös. Päivän hyvä työ on tehty.

Sinervo, Laijola ja Lotti ovat keskivertokylpijän perikuvia. Eläkeläisiä, joita Aulangolle valmistuva kylpylä varmasti tuo Hämeenlinnaan.

– Meillä yli kuusikymppisillä on aikaa tulla lomailemaan. Toisin kuin työssäkäyvillä, joilla on hankaluuksia järjestää lomiaan näin keskellä vuotta, espoolainen Sinervo selittää.

Neljä osaketta hemmotteluun

Sinervo on Holiday Club Tampereen kylpylän vakioasiakas. Mies omistaa neljä viikko-osaketta kylpylään ja saa vastineeksi asua neljän viikon ajan yli 100 neliön huoneistossa. Samaan kämppään mahtuu koko perhe.

– Mattia harmittaa, kun hänen vaimonsa tuo mukanaan lapset ja lapsenlapset, eivätkä he saa olla kahdestaan, Laijola nauraa.

Sinervosta tuli kylpyläosakkeen omistaja yli kymmenen vuotta sitten. Yrityksen pikkujoulut järjestettiin samoissa tiloissa ja Sinervo viehättyi tunnelmasta niin, että hankki osakkeen.

– En ole katunut päätöstäni, sillä täällä on erinomaiset tilat, ystävällinen henkilökunta, hyvä kuntosali, rauhallista eikä iltaelämää. Sitä paitsi osakkeen saa helposti vaihdettua muihinkin kohteisiin. Olen käynyt muun muassa Saariselällä ja Teneriffalla.

Kylpyläreissuillaan Sinervo käyttää myös kuntosalia. Hoidot hän jättää suosiolla mammaksi kutsumalle vaimolleen.

Potkua hiljaisiin ajanjaksoihin

Kanta-Häme on harmaata aluetta Suomen kylpyläkartalla. Lähimmät kylpylät sijaitsevat Tampereella, Nokialla ja Ikaalisissa sekä pääkaupunkiseudulla.

Hotellipäällikkö Leena Rusko Rantasipi Aulangolta uskoo uuden kylpylän tuovan Hämeenlinnaan pääosin eteläsuomalaisia ja miksei myös ulkomaalaisia asiakkaita.

– Aulanko tunnetaan hyvin maisemiensa ja pitkien perinteidensä ansiosta. Olemme myös sijainniltamme keskeisessä asemassa, koska Hämeenlinnasta on hyvät yhteydet niin pääkaupunkiseudulle kuin muuallekin Suomeen.

Rusko pitää todennäköisenä, että kylpylä ja monitoimihalli tuplaavat Restelin pyörittämän Rantasipi Aulangon käyttöasteen.
Tähän mennessä yli 85 prosenttia hotellin asiakkaista on ollut kokousvieraita. Kylpylä houkuttelee Aulangolle paikkakuntalaisten lisäksi lapsiperheitä, joille Hämeenlinna on jo ennestään tuttua aluetta.

– Meillä on ollut hieman hiljaisempaa sydänkesällä, hiihtoloman, vuodenvaihteen sekä juhlapyhien aikaan. Uskon, että kylpylä tuo asiakkaita juuri näille ajanjaksoille.

Kylpyläbisneksellä menee Ruskon mukaan Suomessa hyvin.

– Kyllä kylpylöillä on oma vetovoimansa. Tietysti kylpylätkin ovat erilaisia. Aulangon kylpylästä tulee keskikokoinen, jossa on erikoisuutena täysmittainen kuntouintiallas. Arkkitehdin uimaritausta on näkynyt suunnittelussa, hän hymyilee.

Rantasipillä on ennestään kaksi kylpylähotellia, joista toinen on Tropiclandia Vaasassa ja toinen Nokian Eden.

Lomaosakebisnes voi olla mahdollista tulevaisuudessa myös Aulangolla, sillä suunnitteilla on lomaosakekylä kylpylän välittömään yhteyteen.

Kylpylään tarjousten perässä

Lotin perhe matkasi Tampereen kylpylään Nurmijärveltä eikä epäilisi lähteä myös uuteen Aulangon kylpylään.

– Kyllä Aulangon ympäristö vetoaa varmasti kävijöihin. Naantalin kylpyläkin sijaitsee hienoissa maisemissa, Ulla Lotti kehuu.

Tampereen kylpylässä Ulla Lottia viehätti paikan keskeinen sijainti. Lapinniemen vanhan puuvillakehräämön tiloissa sijaitsevasta kylpylästä on kävelymatka Tampereen keskustaan, minkä ansiosta Ulla ja Timo Lotti ehtivät viikon kestäneen reissunsa aikana pari kertaa elokuviin ja teatteriin.

Varsinaisella kylpyläosastolla perhe liplutteli loman loppupäivät. Lapset Anna-Riikka ja Miikka viihtyivät vedessä, mutta olisivat kaivanneet suurempaa ja jännittävämpää liukumäkeä.

– Tämä lasten allas on aivan liian matala, vedessä istuva Anna-Riikka tuumaa.

Lotit lähtivät viikon kylpylälomalle, kun Ulla voitti edullisen kylpyläviikon osakkeen omistavan työpaikkansa arvonnassa. Kylpylälomailu on hänen mielestään melko hintavaa perheen lompakolle.

– Tarjousten perässä voisimme lähteä kylpylään useamminkin, mutta ei normaaleilla hinnoilla. Meneehän rahaa kaikkeen muuhunkin oheistoimintaan.

Aulangon kylpylä aukeaa helmikuun lopussa

Aulangolle helmikuussa valmistuvan kylpylän sisälaatoitus-, maalaus- ja alakattotyöt ovat paraikaa käynnissä. Ensi viikon jälkeen rakentajat aloittavat kylpylän julkisivun rappaustyöt.

Vaikka kylpylä valmistuukin lähes alkuperäisessä aikataulussa, sen yhteyteen tulevan monitoimihallin rapattu julkisivu ei näillä näkymin ehdi valmiiksi samaan aikaan. Aulangon Kylpylän toimitusjohtaja Jarmo Kulmalan mukaan hallin ulkorappaustöitä hankaloittavat kovat pakkaset.

– Teemme hallin osalta vielä perustuksia. Talvi on helmikuun lopulla pahimmillaan, ja rappauslaasteja on järjettömän hankalaa käsitellä kovilla pakkasilla. Kun ilmat sallivat, saamme hallin ja piha-alueet ulkopuolelta kuntoon. Sisäpuolelta halli valmistuu maaliskuun lopussa. Hallin rakennustöiden aloittaminenhan viivästyi sijaintipaikasta tehtyjen valitusten takia.

Erilliset saunatilat miehille ja naisille

Aulangon kylpylässä näkymiä Vanajavedelle ei ole siis peitetty sermein ja kaihtimin. Mahdollisimman paljon arvokasta puustoa on pyritty säilyttämään Vanajaveden rannassa.

Uudessa kylpylässä ei tarvitse pelätä törmäävänsä uimapuvuttomaan vastakkaiseen sukupuoleen, sillä Aulangon kylpylään haluttiin erilliset saunatilat sekä miehille että naisille.

– Meillä ei ole turkkilaisia yhteissaunajärjestelmiä, jotka ovat aiheuttaneet hämmentäviä tilanteita muutamissa kylpylöissä. Naisten ja miesten puolilla on kummallakin kolme erilaista löylyhuonetta, perinteisen saunan lisäksi teema- ja höyrysauna. Lisäksi sisääntulokerroksessa on erillinen tilaussauna neuvottelutiloineen.

Kulmala pitää Aulangon kylpylän erikoisuutena 25-metristä kuntouintiallasta. Monitoimialtaaseen on puolestaan sisällytetty porepenkki, vesihierontapisteitä muun muassa niskahartiavaivoista kärsiville sekä lasten liukumäki.

– Lasten liukumäki on tarkoitettu pienille, mutta kyllä siitä saavat aikuisetkin pöräyttää alas. Itsekin ajattelin kokeilla sitä muutaman kerran.

Lisäksi allasosastolla on poreallas, joka on mitoitettu kymmenelle ihmiselle. Lämmin vesi hellii yli 35-asteisessa laguunissa, kylmä vesi virkistää puolestaan kylmäaltaissa, joihin mahtuu yksi ihminen kerrallaan.

– Kylmäaltaat ovat kooltaan muita altaita pienempiä, koska tuskinpa ihmiset viihtyvät niissä kovinkaan kauan. Veden lämpötila on vain neljästä seitsemään astetta, Kulmala selittää.

Allasosastolla on myös allasbaari.

Tukka huurussa ulos

Liikuntarajoitteisia varten kylpylään on varattu kaksi allasnostinta. Uimataidottomille lapsille on matalahko allas, jossa vedenkorkeus pysyttelee kolmessakymmenessä sentissä.

Kylpijän ei tarvitse kököttää ainoastaan sisällä, sillä hän voi käyttää ulkoilma-allasta vuodenajasta riippumatta. Lämpimästä sisätilasta pääsee uimalla ulos. Voi uida tukka huurussa, niin kuin Kulmala sen ilmaisee.

Kylpylän ja monitoimihallin lisäksi tiloihin tulee kuusiratainen keilahalli. Mittavan hoito-osaston lisäksi rakennukseen on tulossa kuntoklinikka.

Kylpylästä odotetaan magneettia Hämeenlinnan matkailulle. Eikä kaupunkilaisiakaan käännytetä kylpylän porteilta.

– Minulta kysellään, että saavatko kaupunkilaiset tulla tänne kylpylään. Voi herranjessus, tietysti saavat! toimitusjohtaja pyörittelee päätään.

Pauliina Leinonen