Uutiset

Kymmenes putkeen

Vaikeaa on. HPK:n tuskaisat otteet saivat jatkoa jääkiekon SM-liigassa, kun joukkue kyykkäsi pahemman kerran Bluesin vieraana. Kotijoukkue oli Espoossa selvästi niskan päällä ja nappasi voiton suvereenin hallinnan päätteeksi.

Ilman panosta viimeiset pelit pelaava HPK romahti ensimmäisen kerran jo avausvaihdossa, jossa Blues pääsi iskemään illan ensimmäisen osuman. Lopullinen ratkaisu nähtiin toisessa erässä, jossa kotijoukkue latoi kolme maalia ja käänsi pelin viimeistään itselleen. Marek Zagrapanin päätösosuma olikin enää laiha lohtu loppuminuuteilla.

HPK:n parhaimmistoa viime pelit ollut ja illan ainokaisen syöttänyt Aleksi Laakso oli pelin jälkeen pettynyt mies. Paikasta ensikauden joukkueeseen pelaava nuori puolustaja harmitteli erityisesti joukkueen heikkoa sykettä.

-Blues oli tänään muutaman potkun edellä. Sykettä pitäisi löytää nyt viimeisille kierroksille enemmän, jotta voidaan lopettaa kunnialla pelit.

HPK oli läpi illan pahoissa vaikeuksissa Bluesin kovan karvauksen kanssa ja erityisesti Roope Talajan (2+1) johtamalle ykkösketjulle ei tuntunut löytyvän pysäyttäjää sitten millään.

-Raskasta oli, ei päästy omista edes kunnolla liikkeelle. Ei ollut montaa syöttöä lavasta lapaan tänään. Ei saisi painaa, vaikka eilenkin oli peli, Laakso harmitteli.

Kokenut kaarti ?unessa

HPK oli lauantaina pahasti vaikeuksissa erityisesti omassa päässä, ja Blues pääsikin iskemään lähes kaikki viisi maaliaan aivan maalin lähietäisyyksiltä. Timo Lehkonen harmitteli pelin jälkeen joukkueen ykkösnimien asennetta.

-Harmittaa, että erityisesti meidän isot pojat – ykkös-kakkosketjun jätkät vuotavat noin paljon. Heidän tulisi olla kuitenkin niitä henkisiä johtajia ja esimerkkejä meidän alempien ketjujen nuorille kavereille.

Tasaisen avauserän jälkeen toisen erän repsahdus tapahtui hieman ennen ottelun puoliväliä, kun Blues karkasi kahden maalin johtoon. Kerho-käskijä ihmetteli selkärannan naksumista tilanteessa.

-Siihen asti kun oltiin pelissä mukana, niin ilmekin oli hyvä. Toisessa ja kolmannessa maalissa kävi taas, että se meni yläkoppaan, ja jätkille tuli se luovutusmentaliteetti. Ihmetyttää, että se iski taas meidän kokeneeseen kaartiin, jolta sitä en nimenomaan odottanut, Lehkonen pohti.

Asennetta ?päätösviikolle

Murskaava tappio käänsikin katseet jo päätösviikolle, jossa HPK kohtaa kauden viimeisissä peleissä ensin Ilveksen ja vieraissa HIFK:n. Sekä Laakso, että Lehkonen näkivät hyvän ilmeen päätöskamppailuissa olevan perusedellytys jo seuran uskottavuuden kannalta.

– Kyllä tämä tylysti päättyy, jos lopetetaan tällaisella tappioputkella. Kyllä yksi voitto on ainakin vielä kaivettava hinnalla millä hyvänsä, Laakso kertasi.

Myös Lehkosella oli selkeät sävelet, mitä päävalmentaja haluaa päätöskierroksilla joukkueeltaan nähdä.

– Kaikki pistää itsensä likoon. Jokainen vaihto on ainutlaatuinen ja siihen pitää uskaltaa laittaa itsensä likoon. Se riittää mulle. (HäSa)