Uutiset

Kymppibensan ahdinko jatkuu

Kymppibensalla ei mene hyvin. Vielä tammikuussa sen myynti oli odotusten mukaista. 95-oktaanisen E10-bensiinin osuus oli 65,5 prosenttia ja 98-oktaanisen E5-bensiinin osuus 34,5 prosenttia.

Sitten alkoi alamäki. Maaliskuun lopussa kaikille autoille suojalaaduksi miellettyä 98-oktaanista bensiiniä myyntiin jo kymppibensaa enemmän. 95 E10 -bensiinin osuus laski 47 prosenttiin.

Autoliiton kyselyn mukaan maalikuussa suurimmaksi esteeksi kymppibensan tankkaamiselle autokansa koki epävarmuuden sen mahdollisista haittavaikutuksista.

Huhtikuussa kriittisyys 95 E10 -bensiiniä vastaan vain lisääntyi. Autoliiton mukaan tulosta selittänee osittain tutkimuksen ensimmäisen vaiheen saama julkisuus.

Uutta polttoainetta tankanneista 42 prosenttia perusteli kielteisyyttään kasvaneella polttoaineenkulutuksella. Sen jälkeen tulivat moottorin käyntiongelmat, tehon lasku ja käynnistysongelmat. Kolmannes vastaajista ilmoitti, ettei aio nykyisen tiedon valossa käyttää 95 E10 -bensiiniä.

St1:n myyntijohtaja Mikko Reinekari syyttää autoilijoiden epävarmuudesta mediaa. Hänen mukaansa kymppibensa on laadukas ympäristöystävällinen polttoaine, joka soveltuu noin 73 prosenttiin Suomen bensiiniautoista.

Saksassa
kymppibensalla menee vielä huonommin. Bild.de-sivuston mukaan saksalaisista autoilijoista peräti 95 prosenttia vastustaa uutta Super E10-bensiiniä. Saksan teillä liikkuvista bensa-autoista yhdeksän kymmenestä on kuitenkin sellaisia, joihin kymppibensa sopii.

Autoilijoiden lisäksi kymppibensaa vastustavat yhteisrintamassa Saksan auto- ja öljyteollisuus sekä 17 miljoonan jäsenen vaikutusvaltainen Saksan autoliitto ADAC.

Toisin kuin Ranskassa ja Suomessa, Saksassa myydään edelleenkin 95-oktaanista E5-bensiiniä. Nuukia saksalaisia kismittää se, polttoaineen jakelijat ovat nostaneet kyseisen bensan hintaa tai rajoittaneet sen myyntiä kymppibensan menekin turvaamiseksi.

Saksassa puhutaan jo E10-bensiinin valmistuksen lopettamisesta, josta maan öljyteollisuudelle koituisi mittavat sakot. Tuolloin se maksaisi valtiolle sakkoina useita senttejä myytyä bensalitraa kohden. Näin sakkojen lopullinen maksaja olisi polttoainetta tankkaava autoilija.

Samankaltainen tilanne on edessä Suomessa, jos kymppibensan myynti ei tokene nykyisestä.

Autoliitto lähtee
muiden eurooppalaisten maiden etujärjestöjen kanssa ADAC:n johtamaan tutkimukseen, jossa selvitetään E10-bensiinin ominaisuuksia.

Herää kuitenkin kysymys, miksi tällaisia tutkimuksia ei tehty laajamittaisesti jo ennen kuin E10-bensiini otettiin käyttöön.

Suomessa on haluttu olla eturintamassa ympäristöasioissa. Mainetta ei kymppibensan käyttöönotosta ole kuitenkaan tullut.

ADAC:n nettisivuilla Suomi sentään jo mainitaan kymppibensaan siirtyneenä maana. ADAC ei edelleenkään suosittele suomalaisen kymppibensan tankkaamista saksalaisautoihin. Kuitenkin Suomen E10 ja Saksan Super E10 ovat paljolti samaa tavaraa.