fbpx
Uutiset

Kymppitie tunnelissa Katumajärven ali?

Hämeen liitto käy parhaillaan keskusteluja kuntien kanssa ensimmäisestä vaihemaakuntakaavasta. Esimerkiksi kymppitien linjaus on taas noussut esille. Katumajärven alittava tunneli on esillä yhtenä vaihtoehtona aluevaraukseksi Hämeenlinnassa.

Hämeenlinnan kaupunki ei aikaisemmin ole ollut erityisen innostunut tunnelista. Janakkala taas on vastustanut vaihtoehtoa, jossa kymppitielle vedettäisiin uusi linjaus Harvialasta Lammille.

Raideliikenteessä pohditaan, tulisiko maakuntakaavassa varautua siihen, että päärata tarvitsee neljä raidetta nykyisten kahden sijaan.

Humppilaan kaavaillaan suurta logistiikkakeskittymää, jonka yhteyteen tulisi myös lentokenttävaraus. Tässä yhteydessä kaavasta poistettaisiin pienlentokenttävaraukset Forssan eteläpuolella ja Hämeenlinnan Painokankaalla. (HäSa)

Menot