Uutiset

Kypsynyt Ryanair tähtää nyt suurille lentoasemille

Kun Ryanair pitää lehdistötilaisuuden, asioista puhutaan yleensä suoraan. Niin tekee myös yhtiön kaupallinen johtaja David O’Brien:

– Liiketoimintamielessä ei kannata lentää Tampereelta neljän tunnin lentoa, kun Saksasta voi lentää kaksi tuntia ja kääriä siitä enemmän rahaa.

Helsingissä torstaina vieraillut O’Brien ilmoitti, että Turusta ja Lappeenrannasta aiemmin vetäytynyt halpalentoyhtiö karsii voimakkaasti myös ensi kesän reittejään Tampereelta. Jäljelle jäävät enää Bremen ja Budapest, joita lennetään talvitauon jälkeen kumpaakin kahdesti viikossa.

Yhtiön ilmoitus oli kuitenkin eräänlainen helpotus, sillä Suomesta talvikaudeksi vetäytyvän yhtiön pelättiin jäävän sille tielleen.

Voimme lohduttautua sillä, ettei O’Brien irvistellyt rumasti tai haukkunut EU-hallintoa kommunisteiksi, kuten yhtiön värikäs toimitusjohtaja Michael O’Leary tapaa lehdistötilaisuuksissa tehdä.

PERINTEISESTI Ryanair pitää Suomessa joidenkin vuosien välein pressitilaisuuden, jossa se arvostelee Finaviaa liian kalliista lentoasemahinnoista ja esittää lupauksia lentoliikenteen voimakkaasta kasvusta niin Tampereella, Lappeenrannassa kuin muuallakin, kunhan vain rahasta sovitaan. (Muualla haukutaan Tanskan ammattiliittoja, EU:n oikeusistuinta ja sensellaisia hieman tilanteesta riippuen.) Niin nytkin:

– Finavia ei ole ollut tehokas. Helsinki-Vantaan liikenne on kasvanut neljänneksellä vuodesta 2008, mutta paremminkin se voisi pärjätä, O’Brien toteaa.

Hän totesi myös Ryanarin olevan valmis hoitamaan jopa Finnairin syöttöliikennettä, mutta irlantilaisyhtiön kanssa se, mitä sanotaan ei aina ole sama asia kuin mitä tehdään. Yhtiö tosin jo neuvottelee asiasta ainakin irlantilaisen Aer Lingusin sekä portugalilaisen TAP:n kanssa.

Lisäksi Ryanair jatkaa strategiamuutostaan.

– Keskipitkällä aikavälillä keskitymme suurella vuorotiheydellä lennettäviin lentoyhteyksiin, sillä olemme muuttaneet tuotettamme paremmin liikematkustajien tarpeisiin sopivaksi.

Tässä mielessä Helsinki-Vantaalle tulo olisi aivan järkevää. Euroopan suurista lentoasemista yhtiö on jo valloittanut esimerkiksi Kööpenhaminan Kastrupin, Rooman Fiumicinon sekä Madridin Barajasin.

Lisäksi yhtiö on hillinnyt aggressiivista viestintäänsä ja räikeää värimaailmaansa.

– Lentokoneemme eivät enää aiheuta lumisokeutta. Kun olimme pieni irlantilainen lentoyhtiö vuonna 1985, emme olisi herättäneet huomiota värittömyydellä, mutta nykyään huutaminen on tarpeetonta.

Jopa maailman arvaamattomin toimitusjohtaja O’Leary on alkanut miettiä, mitä suustaan päästää.

– Toki hän repsahtaa välillä, O’Brien vitsailee.

– No, oikeasti Michael oli itse se mies, joka käänsi laivan suunnan.

Lehdistötilaisuudessa johtaja muistaa jopa korostaa, että Finavian kanssa on hyvä keskusteluyhteys, eikä yhtiön tarkoituksena ollut tulla Suomeen rähjäämään.

Suomi ei kuitenkaan ole yksin maantieteellisten ongelmiensa kanssa.

– Espanjan turistiviranomaiset ovat kertoneet meille, kuinka he kaipaisivat puolalaisia turisteja. Mutta Puola ja Espanja sijaitsevat Euroopan vastakkaisissa nurkissa, O’Brien havainnollistaa.

Niinpä yhtiö kasvattaakin mieluummin Puolan ja Kreikan välistä liikennettä.

VAIKKA HALPALENTOYHTIÖT tyypillisesti viihtyvätkin lyhyillä sektoreilla, ei se ole koko totuus. Ryanair lentää esimerkiksi Brittein saarilta Kanarialle, mikä on liki viiden tunnin lento.

– Lontoon alueella asuu 11 miljoonaa ihmistä hyvin tiheässä, O’Brien muistuttaa.

Hänen mukaansa viimeistä sanaa ei ole Suomessakaan vielä sanottu.

– Sopivan ajan kuluttua tulemme varmaankin Helsinkiin, ja aloitamme niillä olemassaolevilla, jo ennestään suosituilla reiteillä, koska pystymme siihen kaikkein edullisimmin. Mutta Finavialle se ei ole kaikkein mielikuvituksellisin kasvusuunnitelma.

Asiasanat