Uutiset

Kyseenalaista kunniaa punaisin ruusukkein

Sain parisen kuukautta sitten vastaanottaa ansiomerkin. Työnantajani palkitsi minut kolmen vuosikymmenen uskollisesta palvelusta. Jo aiemmin on piironginlaatikkoon kertynyt kaksi määrävuosista annettua ansiomerkkiä.

Annan suuren arvon työnantajan ystävälliselle eleelle enkä väheksy sitä turvallisuutta, minkä pitkäaikainen työsuhde on antanut elämääni. Kunnioitan myös Keskuskauppakamarin arvokasta perinnettä. Soma kapistus punaisine rusetteineen herättää silti ristiriitaisia tunteita ja useita kysymyksiä.

Mistä minut oikein on palkittu? Mitä erityisen ansioitunutta on siinä, että ihminen jässähtää sijoilleen ja saa pysyä siinä, eikä joudu irtisanottujen isoon armeijaan? Tuleeko tunnustus uskollisuudesta vai turvallisuuden kaipuusta?

Onko irtisanomisen välttämisessä ollut kysymys myös hyvästä tuurista? Vai onnistuneesta ammatinvalinnasta? Ainakin toistaiseksi suomalaisia toimittajia on varsin vaikea korvata vikkelillä kiinalaisjournalisteilla, jotka epäilemättä tuottaisivat 50 juttua sillä hinnalla, minkä suomalaisten ammattilaisten tuotokset mediayhtiöille maksavat. Jos korvaaminen olisi mahdollista, se olisi toteutettu jo vuosia sitten.

Omahyväisen ajattelun mukaan työpanokseni on vuosikymmenien aikana ollut niin merkittävä, että ansiomerkki on ilman muuta ansaittu. Itse olisin kuitenkin altis palkitsemaan ansiomerkeillä työnantajia, jotka eivät esimerkiksi viiteen vuoteen ole irtisanoneet ketään. Uutta henkilöstöä palkanneille voitaisiin antaa oikein erityistunnustus.

Pitkä työura samassa yrityksessä on ollut ja on vieläkin suomalaisille tavoite. Aikanaan monissa yrityksissä vaalittiinkin ilmapiiriä, joka loi henkilöstöön me-henkeä ja sai väen sitoutumaan työpaikkaansa.

Nykyisinkin puhutaan paljon siitä, kuinka henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara ja niin edelleen. Kauniit fraasit jäävät kustannustehokkuuden maailmassa tyhjäksi höpinäksi.

Ajan henki suosii projekteja, määräaikaisia työsuhteita ja laajoja irtisanomisia. Uskollisimmat ja kyvykkäimmätkin saavat ripeän lähdön, jos kustannustehokkuus sitä vaatii. Faktoja tästä saamme lukea lehdistä ja kuulla uutislähetyksistä lähes joka päivä. On viikkoja, jolloin irtisanottujen tai yt-neuvotteluiden piirissä olevien määrä nousee tuhansiin. Helppo on kuvitella sitä pettymyksen ja huolen määrää, mikä kodeissa vallitsee.

Eipä siis tee mieli ripustella ansiomerkkejä rintapieleen. Haluan kuitenkin edelleen uskoa siihen, että pitkäaikaiset työsuhteet eivät ole mitään menneen maailman muistoja, vaan kuuluvat myös tulevaisuuteen. Eivät ehkä entisenlaisina, vaan sisällöltään uudistettuina. Asenteissa on muuttamisen varaa myös työntekijäpuolella.

tuula.heinanen@hameensanomat.fi

Päivän lehti

31.5.2020