Uutiset

Kyytien tilausmaksu poiki oikaisuvaatimuksia

Odotetusti Hämeenlinnan kaupungin vammaisten kyytitilaukselle suunnittelema tilausmaksu aiheutti kaksi oikaisuvaatimusta.

Hämeenlinnan seudun invalidit ilmoitti jo etukäteen valittavansa, jos lautakunta hyväksyy esityksen enintään 43 sentin palvelumaksusta minuutissa.

Invalidiyhdistyksen lisäksi päätöksestä on valittanut Teuvo Ylitalo.

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta (tetola) päätti äänestyksen jälkeen, että tilausmaksu peritään. Äänestys oli suhteellisen tiukka 7-5 ja yksi tyhjä.

Vammaispalvelulainmukaisista kuljetuspalveluista voidaan periä enintään paikkakunnalla käytössä oleva julkisen liikenteen maksu tai siihen verrattavissa oleva kohtuullinen maksu.


Palvelusta maksu

Tähän saakka Hämeenlinnassa on peritty julkisen liikenteen mukainen taksa. Lisäksi puhelusta on mennyt paikallispuhelumaksu oman operaattorin perimä hinta. Muista tilauspalveluun liittyvistä kustannuksista on vastannut kaupunki.

Palveluista on sopimus Kanta-Hämeen aluetaksin kanssa.

Nyt kyytitilauksesta haluttaisiin periä myös palvelumaksu. Keskimääräinen tilaus kestää 50 sekuntia, joten kertakustannus jäisi 35-40 senttiin.

Invalidiyhdistys pitää päätöstä lainvastaisena. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut Jyväskylässä tehdyn vastaavanlaisen päätöksen.

Teuvo Ylitalo vetoaa siihen, että maksu tulee aluetaksin hyväksi. Hänen mukaansa vammaiset tukevat yksityisiä yrityksiä kymmenillä tuhansilla vuodessa.


Erilaisia tulkintoja

Eduskunnan oikeusasiamies on todennut, etteivät kyydin tilauksesta ylittävät kustannukset saa ylittää yleisesti kaikilta perittävää tilausmaksua.

Päätöksen valmistelijat arvioivat tämän olevan ristiriidassa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen kanssa, joka totesi, ettei mitään ylimääräisiä kustannuksia saa syntyä.

Hämeenlinnassa asiakkaita on kannustettu käyttämään yhteisiä kyytejä, jolloin omavastuuosuutta ei peritä.

Tetola saa ensi viikolla käsiteltäväkseen esityksen, että oikaisuvaatimukset hylättäisiin.

Hämeenlinna on järjestänyt vammaislain mukaiset kuljetuspalvelut yhdessä Hattulan ja Janakkalan kanssa. (HäSa)