Uutiset

Lääkäreitä ennätysmäärä, mutta väärissä paikoissa

Terveyskeskusten lääkäritilanne ei ole ihan niin huono kuin mielikuvissa, mutta huono se on silti. Viime vuoden lopulla Suomen 172 terveyskeskuksessa oli 3 754 lääkärinvirkaa, tehtävää ja tointa, joista täyttämättä oli 222. Eli tuon verran on Suomen ”lääkärivaje” Lääkäriliiton tutkimuksen mukaan.

Tosin tilasto ei ota huomioon sitä, onko virkoja ja toimia tarpeeksi tyydyttämään tarvetta. Ei varmasti, mutta toisaalta virkoja ei saataisi täytettyä, vaikka niitä lisättäisiin. Ei ainakaan siellä, missä lääkäreitä eniten tarvittaisiin – eli nopeasti ikääntyvillä syrjäseuduilla ja pienissä terveyskeskuksissa ja -asemilla. Karmein tilanne on Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, jossa vähän alle 20 prosenttia viroista on tyhjänä.

Oma lukunsa on, että tehtävät on täytetty käyttämällä ostolääkäreitä ja ulkoistamalla kokonaisia terveysasemia. Vakiviroissa on enää noin 60 prosenttia työvoimasta.

Lääkäripulassa kärvistelevissä kunnissa syyttävä sormi kääntyy luonnollisesti kuntapäättäjiä kohti. Miksi kitsastellaan, eikä makseta lääkäreille kunnolla?

Totuus kuitenkin on, ettei jatkossakaan pieniin terveyskeskuksiin saada lääkäreitä, ainakaan pysyviä, vaikka palkkataso on jo nyt monin paikoin yli kunnanjohtajatason. Jos joku kunta tai kuntayhtymä saa jollain ihmeen kaupalla houkuteltua hyvän lääkärin virkaan, naapuri tekee tälle kohta paremman tarjouksen. Jonka jälkeen kunnat jatkavat oman jalkansa sahausta kilpahuutamalla tarjouksia vuoronperään.

Valtit työvoimapulassa ovat tietysti lääkärikunnan ja kummallisesta rahoituksen sekajärjestelmästämme johtuen yksityisten firmojen käsissä. Lääkäripula johtaa juurensa 1990-luvun laman idioottiratkaisusta leikata koulutusmääriä. Asiaan havahduttiin 2000-luvun alussa, ja aloituspaikkamäärien lisääminen alkaa nyt näkyä. Lääkäreitä on ennätysmäärä ja tilanne paranee koko ajan, mutta työmarkkina- ja terveyskeskusten tilanne on jo ehtinyt muuttua julkisen terveydenhuollon kannalta kohtalokkaaksi.

Joillain aloilla hallittu yksityistäminen on osoittautunut hyväksikin ratkaisuksi, kun kilpailu ja vaihtoehdot ovat lisääntyneet. Mutta ei terveydenhuollossa. Syykin on selvä: kunnat ovat ajautuneet ulkoistamisiin järjestään pakon edessä. Eivät harkitusti tai vertaillen.

Ei alati vaihtuvia reppufirmojen ostolääkäreitä – joiden palkkakustannukset ovat isot, hoitotulokset huonot ja tehtyjen lähetteiden määrä tolkuton – silkkaa tyhmyyttään käytetä.

Mutta eivät lääkäritkään tyytyväisiä nykytilanteeseen ole. Työ terveyskeskuksissa on puuduttavaa ja pakkotahtista ja usein myös turhanpäiväisen tehotonta. Homma ei vain toimi, eikä rahan perässäkään jakseta juosta kuin muutama vuosi nuorena. Työltä kaivataan ennen kaikkea laatua ja mielekkyyttä.

Olisiko sairas julkinen terveydenhuolto parannettavissa? Toki. Enää yhteinen poliittinen tahtotila ja ymmärrys reformin tarpeesta puuttuvat, ja niiden mukana kaikki. Virkamiehet ja asiantuntijat olisivat jo asian kuntoon hoitaneet, jos saisivat.