Uutiset

Laakso pääsi kotimatkalle

Hämeenlinnan Pallokerhon liigajoukkueen puolustaja Aleksi Laakso on kokenut kovia viimeisen reilun puolen vuoden aikana. Mies sai lauantaina Oulussa pelatussa liigaottelussa aivotärähdyksen ja kärsi vastaavanlaisista vammoista jo kevään maajoukkuepelissä Valko-Venäjää vastaan sekä ennen liigakauden alkua.

Kärppien Juho Keränen taklasi Laaksoa rajusti lauantain liigaottelun alussa. Kerholainen menetti hetkeksi tajuntansa ja vietiin paareilla jäältä. Laakso palasi pian tajuihinsa, mutta vietti yön tarkkailtavana sairaalassa Oulussa.

Hämeenlinnaan Laakso sai luvan palata sunnuntaina.

– Olo alkaa jo pikkuhiljaa olla parempi. Päätä ja niskaa tosin vielä hieman jomottaa, Laakso kuvaili.

Hämeen Sanomat tavoitti Laakson sunnuntai-iltapäivänä Oulun lentoasemalta. Samalla lennolla Helsinkiin palasi Laakson joukkuetoveri Antti Aarnio.

– Sain lääkäriltä luvan matkustaa jo tänään. Antti on määrätty saattajakseni – se kuuluu asiaan tällaisissa vammoissa, Laakso muistutti.

Maanantaina lisätutkimuksiin

Laakson sairausloman pituus selviää ehkä jo maanantaina. Alustavan arvion mukaan edessä on huilia vähintään vuodenvaihteeseen saakka.

– Käyn vielä joukkueemme lääkärillä ja hänen kanssaan selvitämme jatkotoimenpiteet. Oulussa otetuissa kuvissa päässä ja niskassa ei kuitenkaan näkynyt mitään pahempaa, Laakso kertoi.

Kerholainen ei muistanut lauantain tärskystään aluksi mitään.

– Vasta videon katseltuani tapahtumat alkoivat muistua mieleeni. Eihän ottelun alussa kyllä paljon ennättänyt edes tapahtua.

– Sitäkään en kunnolla muistanut, kun Keränen kävi pyytämässä anteeksi tapahtunutta. Olin kuulemma sanonut, ettei tässä kummemmin käynyt, Laakso muistelee.

Laakso ei ole ainoa HPK:n pelaaja, joka on kärsinyt tällä kaudella aivotärähdyksistä. Myös Ville Viitaluoma, Jesse Saarinen ja Jaakko Turtiainen ovat olleet pelejä sivussa saman vamman takia.

– Saarinen ja Turtiainen ovat edelleen toipilaina. Turtiainen on saanut luvan aloittaa harjoittelun alkavalla viikolla, mutta Saarinen on sivussa ainakin vielä viikon, arvelee HPK:n valmentaja Pasi Arvonen. (HäSa)

 

Asiasanat

Päivän lehti

30.3.2020