Laatua vai luksusta?

Kaksi elämystä tuli koettua. Toinen sai haluamaan lisää, toisesta ei ole enää väliksi.
Vaimon kanssa on tullut kytättyä jo pitkään erilaisia ruokaohjelmia ja kokkikilpailuja. Välillä potuttaa katsella vaikkapa Anthony Bourdainia kolmen Michelin-tähden espanjalaisravintolassa syömässä 10 vuotta kypsytettyä kinkkua ja sanomassa “wow” jokaisen suupalan jälkeen. Itsekin haluaisi edes kerran kokea samanlaista, mutta miten se luonnistuisi? Vaikka kulinaristiseen elämykseen säästäisi viimeiset roponsa, huippukokkien ravintoloihin on kuukausien, jollei vuosien jonot. Että muka varaisi nyt ensi vuoden syksyksi matkan Madridiin ja samalla sitten ravintolasta pöydän? Siihen elämä on liian lyhyt.
 
Huomasin vuodenvaihteen jälkeen Vanajanlinnan mainoksen Mestarit linnalla -ehtoosta. Tarjolla oli 7 ruokalajia viineineen itsensä Hans Välimäen johdolla. Varasin kiireesti paikat. Olihan pileteillä hintaa, mutta arvelin, etten koskaan pääse lähemmäksi unelmieni kulinaristista kokemusta kuin tarttumalla tähän tilaisuuteen.
 
Pakinoissa on ollut tapana hiukan pottuilla joka suuntaan, mutta aivan naurettavan hyvänähän siellä pidettiin ihmistä. Henkilökunnan hymyt olivat kuin Disneyn elokuvasta ja hovimestari johti joukkoja kapellimestarin elkein. Hienona yllätyksenä Hattulan nuori kokkimestari Erika Björskog teki keittiön tervehdyksen ja viiniguru Jouko Mykkänen kertoili sopivan ahavoituneesti illan juomista.
 
Vanajanlinnan oma Mika Jokela teki aivan poskettoman hyvää keittoa, Matti Jämsén näytti MM-luokan taitonsa karitsalla ja pelottava Hans Välimäki väänsi statement-henkeen turskaa kolmella tapaa. Vaikka väkeä oli kuin pipoa, ruuat tulivat pöytiin nopeasti. Vanajanlinnan porukalla oli sellainen henki ja palvelumentaliteetti, etten ole moista kuunaan nähnyt. Ei tarvinnut lähteä Madridiin.
 
Sitten tuli käytyä suuren laivayhtiön uusimmalla lippulaivalla seilaamassa Ruotsiin ja takaisin. Kyseessä oli sama purkki, jota ei jonkun kohulööpin mukaan suositeltu persaukisille. Minä en suosittelisi sitä kenellekään.
 
Ehkäpä olen liian vanha, mutta en ymmärtänyt koko höskän ideaa enkä estetiikkaa. Kaikki ravintolat oli sullottu samalle kannelle, josta ei löytynyt yhtään istuskelemisen arvoista paikkaa. Ei muuta kuin mustaa nahkaa, kirkuvia värejä ja eksyksissä örveltäviä ihmisiä. Jätin sambakarnevaalit väliin ja painuin pehkuihin yhdentoista aikoihin.
 
Kaiken huippu oli aluksen kylpyläosasto. Yritin mennä sinne aamukymmeneltä, mutta jonossa oli tilaa vasta iltakuudelta. Sain riisua ja pukeutua vesilätäkössä, koska pukuhuoneen lattialla ei ollut sitten minkään valtakunnan ritilää. Goodbye. Ei kannata mennä merta edemmäs kalaan, tai muutenkaan.