Uutiset

Lähivakuutus kasvattanut markkinaosuuttaan Hämeenlinnassa 5 prosenttiin

Lähivakuutusyhdistys Loimi-Häme on kasvattanut osuuttaan Hämeenlinnan seudun vahinkovakuutusmarkkinoilla noin 5 prosenttiin. Viime vuonna yrityksen kasvu oli noin 15 prosenttia.

Lähivakuutus julkistaa vuoden 2004 vahvistetun tuloksen helmikuun puolivälissä.

– Kehitys on ollut tasaista ja tavoitteiden mukaista, toteaa Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Jarmo Pohjalainen.

Vuoden 2005 kasvutavoitteita Pohjalainen ei halua nimetä.

– Keskitymme tänä vuonna erityisesti olemassa olevan asiakaskannan hoitamiseen, Pohjalainen sanoo.

Lähivakuutus perusti konttorin Hämeenlinnaan vuonna 1999. Yritys tuli valmiiksi jaetuille vakuutusmarkkinoille ja on myyntijohtaja Lauri Riekkolan mukaan pyrkinyt nopean laajenemisen sijaan maltilliseen brändin ja asiakaspohjan rakentamiseen.