fbpx
Kolumnit Uutiset

Lahja ja Rurik tekevät historiaa

Isänpäivään mennessä suurin osa Suomessa pesineistä kuikista on jo matkalla talveksi todennäköisesti Mustallemerelle tai Välimeren itäosiin. Täyttä varmuutta määränpäästä ei kuitenkaan ole, sillä suomalaisia kuikkia on rengastettu vain vähän, eikä niistä juuri ole rengaslöytöjä.

Lisävalaistusta asiaan on kuitenkin luvassa. Muutolle lähteneiden kuikkien joukossa on nyt ensimmäisen kerran kaksi satelliittilähetintä kantavaa yksilöä, Lahja ja Rurik.

Lahja on vanha yksilö, joka pesi viimeksi Kangasniemellä Etelä-Savossa. Tuoreimpien tietojen mukaan se kalastelee jo Mustallamerellä Sevastopolin edustalla.

Rurik puolestaan on viime kesänä Mikkelissä syntynyt lintu, joka vasta muutama päivä sitten lähti kohti Viron rannikkoa. Sitä ennen se lepäili jonkin aikaa ensin Pälkäneen Kukkialla ja sen jälkeen Hämeenlinnan Kuohijärvellä.

Satelliittitekniikkaa on hyödynnetty lintujen muuton tutkimuksessa jo pitkään. Tavallisesti linnun selkään kiinnitetään repputyyppinen lähetin, joka aikanaan putoaa pois, kun sen kiinnitysremmien ompeleet haurastuvat.

Kuikkien kohdalla tämä ei ole mahdollista, sillä reppumalli voisi vaikuttaa höyhenpeitteen vedenpitävyyteen. Siksi linnuille on kehitetty erityinen implantti, jonka asennus vaatii eläinlääkärin erikoisosaamista.

Lahja ja Rurik kantavat nyt hieman tulitikkurasiaa pienempää lähetintä, joka painaa noin 40 grammaa. Se on asennettu niiden ilmapussiin kirurgisesti siten, että lähettimen antenni tulee ulos selän takaosasta.

Parin tuhannen euron arvoisen laitteen uskotaan toimivan noin 2,5 vuotta, mutta kuikat kantavat sitä lopun ikäänsä.

Menetelmä kuulostaa julmalta, mutta Birdlife vakuuttaa sen olevan täysin turvallinen. Vastaavia operaatioita on maailmalla tehty runsaasti eri lajeille, mutta Lahja ja Rurik ovat tiettävästi ensimmäiset kuikat.

Useimmille suomalaisille kuikka on tuttu ja rakas laji. Se on Pohjois-Savon maakuntalintu, ja muutama vuosi sitten se valittiin Birdlifen äänestyksessä jopa rakkaimmaksi mökkilinnuksi.

Puhtailla ja karuilla järvillä arvioidaan pesivän noin 12 000 kuikkaparia eli kanta on ainakin toistaiseksi elinvoimainen.

Lahjan ja Rurikin tuottamaa tietoa tarvitaan kuitenkin kuikkien suojelutyössä. Toivottavasti niiden kohtalona ei ole takertua antennistaan ensimmäiseen kohdalle osuneeseen kalaverkkoon.

Menot