Uutiset

Lahjuspuheet päättivät häähumun

Tukholmassa kuin pullataikina kesäkuussa paisunut häähumu on Ruotsissa historiaa. Nyt ruotsalaisia askarruttaa epäilys, että kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel olisivat ottaneet vastaan lahjuksen.

Lahjussyytös pulpahti pinnalle, kun upporikkaan liikemiehen Bertil Hultin kerrottiin maksaneen tuoreen avioparin satojen tuhansien eurojen häämatkan Yhdysvaltoihin ja Tyynenmeren saarille.

Matkan maksajan paljasti Dagens Nyheter, jonka toimittaja piti tapausta outona. Hänen mielestään häämatkan laskun maksamisessa on kyse Hultin bisnesten vauhdittamisesta.

Lopputulos oli kirjoituksessa vihjaava: avokätisyydestä seuraa toive vastapalveluksista. Suomeksi sanottuna kuninkaallisten tulisi tavalla tai toisella maksaa saatu lahja takaisin Hultille.

Lahjamatkan antaja on Ruotsin kuningasperheen läheinen ystävä. Vaikuttaa hyvin todennäköiseltä, että matka oli ilman taka-ajatuksia annettu lahja kruununprinsessa Victorialle ja hänen puolisolleen.

Kuninkaallisten pelisääntöjen mukaan annetuilla lahjoilla, olivatpa ne mitä tahansa, ei ole lupa rehvastella. Hult tuskin olisi saattanut vaaraan suhteitaan kuninkaallisiin lahjallaan kehumalla.

On hieman vaikea kuvitella, mitä palvelusta kuninkaallisilla edes olisi tarjottavana. Pelkkä Victorian vierailu vaikkapa jonkin tehtaan avajaisissa on niin arkipäiväinen tapahtuma, ettei sillä bisneksille ole suurta painoarvoa.

Ruotsin lakien mukaan lahjamatkasta tuskin voi aloittaa poliisitutkintaa ja nostaa syytettä. Mikään laki ei nimittäin määrittele, mitä lahjoja kuninkaalliset saavat ottaa vastaan.

Kruununprinsessa ei ole edes työ- eikä virkasuhteessa, muistuttaa professori Pekka Viljanen Ilta-Sanomissa.

Keskustelu matkasta ja sen maksajasta jatkuu ja taustalla kummittelee jälleen myös kuninkaallisten asema. Henkilöt, jotka haluavat tehdä lopun kuningaskunnasta, pääsevät nyt sujuvasti iskemään kuningasperhettä.

Jos ei laitonta niin ainakin moraalisesti väärin! Tämä on matkan arvostelijoiden pääväite.

Kesäkuun häät nostivat kuninkaallisten suosiota. Häät olivat, jopa niiden arvostelijoiden, mielestä erinomaista ja sangen halpaakin mainosta Tukholman matkailulle.

Victoria ja Daniel ovat edelleen ruotsalaisten suuria suosikkeja, joten lahjusväite hautautunee nopeasti uusien uutisotsikoiden alle.

Keskustelussa on myös kansankosiskelun makua. Satojen tuhansien eurojen matka pysyy keskiverto svenssonille pelkkänä päiväunena, mutta maan pienelle rikkaalle vähemmistölle se on kuin matka ruotsinlaivalla Suomeen ja takaisin.

Varakkaat eivät tietenkään anna samanhintaisia lahjoja kuin keskiluokan ruotsalaiset.

Ruotsin kuninkaallisilla on ollut vastoinkäymisiä jo omiksi tarpeiksi, joten heitä lahjussyytökset varmasti harmittavat.

Päivän lehti

18.1.2020