Uutiset

Lainaa elävä kirja juttukaveriksi

Hämeenlinnan pääkirjasto muuttuu Eläväksi kirjastoksi huomenna lauantaina 24. maaliskuuta kello 10-14.

Kävijät voivat lainata elävän kirjan eli keskustelukumppanin noin kahdenkymmenen minuutin ajaksi.

Elävinä kirjoina toimivat ihmiset edustavat usein ennakkoluulojen kohteena olevia ihmisryhmiä. Kirjaluettelosta voi löytyä esimerkiksi seuraavia kirjoja: Hurri, Feministi, Jooganunna, Yksinhuoltaja, Epilepsia ja Biseksuaali. Tarjolla on noin kaksikymmentä erilaista kirjaa, joita voi lainata yksin tai ystävän kanssa.

Elävän kirjaston tarkoituksena on lisätä suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä erilaisista asioista ja ihmisistä keskustelemalla. Toiminta perustuu ihmisoikeuksiin ja moninaisuuden arvostamiseen.

Elävän valinnassa opastavat Elävän kirjaston omat kirjastonhoitajat.

Elävän kirjaston järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, Maahanmuuttajapalveluiden monikulttuurinen työ ja Maahanmuuttoinfo-hanke sekä Hamkin ohjaustoiminnan koulutusohjelma. (HäSa)

Päivän lehti

2.12.2020

Fingerpori

comic