Kolumnit Uutiset

Lainaamisen kulttuuri on vaikea taitolaji

”Missä on mun ripsiväri?”

”Entä missä on mun meikkivoide, puuteri ja hajuvesi?”

”Hei, ootteko taas vieneet mun puhelimen laturin?”

Siinä sellaisia muutamia lausahduksia, jotka lentelevät päivittäin meidän huushollissamme desibelien voimistuessa sitä mukaa kun tavaroitani on yhä enemmän kateissa.

”Hups, sori!” saattaa kuulua jommastakummasta teini-ikäisten tyttärien huoneesta, eikä kumpikaan tee elettäkään lähteäkseen palauttamaan niitä. Ei ennen kuin desibelit taas nousevat.

Siltikään minun huutoni ei ole mitään verrattuna siihen, kun tytöt lainaavat a) toistensa vaatteita b) meikkejä tai c) iPadia, kaiutinta, suoristusrautaa tai muuta vekotinta.

Kolmas maailmansota ei ole kaukana, kun näitä tavaroita vaaditaan palautettaviksi.

Tuttua varmasti yhden jos toisenkin kotona.

Jokainen meistä on joskus lainannut jotakin, ollut joko saavana tai antavana osapuolena tai molempia. 

Miten siinä käykin niin, että kun lainaat kaverilta kirjan, löydät sen pölyttyneenä monen vuoden jälkeen omasta kirjahyllystäsi.

Tai kun etsit autotallista työkalua, huomaat, että tuossahan tuo naapurilta lainattu vieläkin möllöttää.

Mikä siinä on niin vaikeaa, että kun lainaa jotain, sitä ei käytön jälkeen voi palauttaa välittömästi tai ainakin kohtuunopeasti?

Oma lukunsa ovat eväät työpaikan yhteisessä jääkaapissa tai ruokatarvikkeet opiskelijasolujen yhteiskeittiöissä.

Joku katsoo aina oikeudekseen käydä osingoilla, vaikka varsin hyvin tietää, ettei ole antanut rovon ropoa niiden hankkimiseen tai laittanut tikkua ristiin ruoan valmistamiseen.

”Jogurtti sinne tai tänne. Lorautanpa tuosta vähän kahvimaitoa, kun on oma loppu. Ei se huomaa, jos otan pari kinkunsiivua.” Ja niin edelleen.

Tuttua tämäkin. Pahinta tässä on, että niin sanottu lainaaja ei koskaan aiokaan palauttaa viemiään hiukopaloja. Ja hassuksi asian tekee se, että useimmiten napsija varmasti saisi ottaa mitä tarvitsee, kunhan vai huomaisi kysyä luvan.

Rahanlainaajat ovat ainainen riesa niille, joiden kohdalle heitä sattuu.

Kun ystävä, kaveri, tuttava tai sukulainen pyytää rahaa lainaksi, tilanteesta on hyvin vaikea kiemurrella irti. Jos kerran toinen joutuu sinulta rahaa pyytämään, hän varmasti sitä tarvitsee. Sano siinä sitten ei.

Mutta entä kun koittaisi takaisinmaksun aika? Kun ystävästä, kaverista, tuttavasta tai sukulaisesta ei kuulu mitään kuukausiin? Mitä teet? Ei ole helppoa soittaa ja vaatia rahojaan.

 

Lapsetkin ovat vain lainassa meille, sanotaan. Mutta keneltä – siinäpä kysymys. Elämältä varmaankin.

Lainaavat jotkut toisten aviopuolisojakin, mutta niistä lainoista tuppaa tulemaan vähän pitempiaikaisia.